Kankaanpään taidekoulun puolesta


Vieras

/ #34

24.10.2011 18:06

Tämä adressi on tärkeä. Kankaanpään taidekoulun on aikoinaan perustanut pieni joukko asiaansa uskovia ihmisiä aikana ja olosuhteissa, jotka vaativat paljon enemmän kuin tilanne nyt, kun puolustamme yhtä maamme maineikkaimmista taiteen oppilaitoksista. Koulun perustajiin kuuluvan taidemaalari Juhani Tarnan sanoin: Ilman koulua maamme taiteen kengttä olisi paljon köyhempi (Tarna 2010). '

Kankaanpään taidekoulu on SAMKin tunnetuin ja vahvin brändi, jolla on alallaan kaikki menestymisen edellytykset. Nyt syntynyt uhka on poliittinen, ja politiikkaan voidaan vaikuttaa aktiivisuudella.

Kuvataiteilijat ovat merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttajaryhmä. He ovat vapaan ammatin harjoittajia, joita ei voi kouluttaa liikaa, päinvastoin kyse on koulutuksesta, josta on hyötyä moninaisissa tehtävissä, kuten kuvataiteijoiden yhteiskuntaan ja työelämään osallistuminen osoittaa.