Kuntakentän ääntä kuultava


Vieras

/ #188

27.10.2011 19:42

PIENTEN KUNTIEN PUOLUSTUS

Kannatan sellaisia vapaaehtoisia kuntaliitoksia, joita puoltaa yli puolet kuntaliitosta suunnittelevan kunnan kuntalaisista ja kunnanvaltuutetuista. Sen sijaan vastustan näennäisin syin ja muiden vastaavin perustein “perusteltuja” ja kunnan ulkopuolelta saneltuja kuntien pakkoliitoksia. Kuntien itsehallinnolla on pitkä historia ja kuntien itsenäisyydellä on tärkeä oma arvonsa. Pienkuntia tarvitaan myös tulevaisuudessa. Myös vertailukohteena. Sellaisen kunnan, joka kykenee tarjoamaan asukkaillensa olennaiset palvelut siten, että kunnan talous on kunnan itsensä hallinnassa, on annettava jatkaa itsenäisenä kunnan asukasmäärästä riippumatta - jos kunnan itsenäisenä kuntana jatkamiselle on kunnan asukkaiden enemmistön kannatus. Mielestäni kotimaan hallitusten toiminta on ollut 1990-luvun puolenvälin jälkeen kuntien itsehallinnolle vahingollista, koska pienille kunnille ei ole annettu riittäviä voimavaroja.

Rauno Hyvärinen
Kunnanvaltuutettu
Sulkavan kunta