Pekka Sauri eroon asekeskustelusta
Antero Vieras |
/ #47 NRA: Vastine Iltalehdelle 8.7.201012.07.2010 12:26100709 - Vastine Iltalehdelle 8.7.2010
Porvoon kolmoissurma ja pääkirjoitus 8.7.2010Aselakiesitys ei käsittele luvattomia aseitaEduskunnassa käsiteltävänä oleva ampuma-aselain muutosesitys on perusteiltaan Suomen voimassa olevan perustuslain vastainen, eikä millään tavoin kosketa luvattomien aseiden saantia tai omistamista tai edes rajoittamista. Aselakiesitys on ollut politiikkojen paniikissa vaatima, Jokelan ja Kauhajoen tragedioiden vuoksi ajettu esitys. Lupaviranomaisten vuonna 2007 käyttöön ottama aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje (AYO) oli päävaikutin lupien myöntämiseen sellaisille henkilöille, joille lupia ei olisi tullut myöntää. Huomion kiinnittäminen tärkeimmän asian, eli henkilön soveltuvuuden sijaan mahdolliseen aseen soveltuvuuteen on johtanut lupaviranomaiset "väärille poluille". Asian myöntäminen on ministeri Holmlundille mahdottomuus, samoin kuin se, ettei aselakiesityksen valmistelu täyttänyt myöskään valtioneuvoston antamia ohjeita. Luvattomia ampuma-aseita arvioidaan Suomessa olevan kymmeniä tuhansia tai jopa yli satatuhatta. Niistä suurin osa ei ole koskaan ollut luvallisia, vaan ajalta ennen vuotta 1933 (ensimmäinen ampuma-aselaki säädettiin) tai ns. sotamuistoja tai siirtolaisten 1800/1900-luvun vaihteessa kotimaahansa tuomia aseita. Suomeen salakuljetetaan vuosittain satoja aseita, joista vain pieni osa jää tullin tai poliisin tarkastuksissa valtion haltuun. Näistä aseista on asehallintoyksikössä Riihimäellä tarkat listat, joten Pekka Saurin ja eräiden muiden väite siitä, että kaikki aseet ovat ensin olleet luvallisia, on täysin perätön. Rikollisilla on säännönmukaisesti aseita ja poliisin takavarikkolista vuosittain kertoo asian selvästi. Ammatti- ja taparikolliset saavat tarvitsemansa aseen helposti ja erittäin harvoin kyseessä on poliisin rekisterin mukaan murtojen yhteydessä saatu luvallinen ase! Luvalliset aseet ovat harvoin rikollisen toiminnan välineitäSuomessa surmattiin 2009 sataneljäkymmentä (140) henkilöä, luvattomilla pistooleilla yhdeksän (9) henkilöä ja kolme (3) luvattomalla haulikolla. Kaikkiaan surmattiin 20 henkilöä ampuma-aseilla, vain kahdessa tapauksessa kyseessä oli luvallinen pistooli (lähde: Optula). Etnisiin ryhmiin kuuluvat ovat erityisen selkeästi esillä käsiaseilla surmantekoja tehneiden osalla. Vuonna 2009 Jyväskylässä sai 3 surmansa, syynä huoltajuuskiista, välineinä 3 luvatonta asetta. Albaani Shkupolli surmasi 4 luvattomalla pistoolilla, naisystävänsä veitsellä ja itsensä lopuksi samalla luvattomalla käsiaseella. Käsiaseen alkuperämaa Norja selvitettiin Shkupollin tapauksessa. Luvattomien aseiden pois saaminen merkitsisi Suomen ulkorajojen täydellistä sulkemista matkailulta ja vapaalta liikkumiselta EU:n alueella, turvatarkastusten ja metalli-ilmaisimien laajaa käyttöä raja-asemilla ja rikollisten koteihin ja ajoneuvoihin kohdistuvia etsintöjä aseiden löytämiseksi. Aselakiesityksessä on esitetty kotietsintöjen aloittamista luvallisesti aseita hallussa pitävien kansalaisten koteihin, sen sijaan rikollisten koteihin tarkastuksen suorittaminen edellyttää aina rikosepäilyä! Rikollisten hallussa on myös sarjatulta ampuvia aseita, kuten rynnäkkökiväärejä ja konepistooleja. Erityisesti Ruotsissa rikolliset käyttävät säännöllisesti sarjatuliaseita. Luvattomien sarjatuliaseiden alkuperä on usein armeija tai armeijan varasto Suomessa tai Ruotsissa, myös sotatoimialue. Sotilasaseilla ei ole aseen hallussapitolupia, joten niiden hallussapito laillisesti on mahdollista vain varusmiehillä, reservin harjoitukseen osallistuvilla tai kantahenkilökunnalla. Moderneja sotilasaseita on ainoastaan rekisteröityjen keräilijöiden kokoelmissa. Ampuma-aselailla ei pystytä millään tavoin estämään rikollisia saamasta tarvitsemiaan aseita, joten keskustelu ampuma-aselain vaikutuksista esim. Porvoon surmiin liittyen on ainoastaan poliittisten pisteiden keruuta sekä yleistä asevastaisen agendan ajamista. On erittäin valitettavaa, että Suomessa avoin keskustelu suoranaisesti yli 670.000 lain kuuliaista kansalaista ja heidän perheitään yli kaksi miljoonaa ihmistä (2.000.000) koskevana on median toimesta pyritty pitämään vain muutaman asevastaisen poliitikon yksinoikeutena ja tapana kerätä pisteitä. Hallituksen esitys HE 106/2009 ei poista vankeinhoidon epäkohtia tai paranna mielenterveyden ongelmista kärsivien nuorten ja aikuisten elämää, joten on aika avoimeen keskusteluun väkivaltarikollisten pitämiseksi vankiloissa tai vankilamielisairaaloissa koko elämänsä ajan. Siksi perusoikeuksien ohittaminen ei ole oikeutettua. Aselakiesityksellä ei voida vaikuttaa vapautuvien vankien käyttäytymiseen eikä etnisten ryhmien kiistoihinYhteiskunnan on suojauduttava rikollisilta rikoksen uusijoilta. Vuonna 2009 henkirikosten tekijämiehistä yli 55 % oli aiemmin tuomittu väkivallasta tai henkirikoksesta - vastuu on oikeusministeri Tuija Braxin! Luvattomien aseiden poistaminen ei ole onnistunut Englannissa ja Belgian aselain muutos synnytti yli 1.200.000 luvatonta asetta. Etnisten ryhmien suorittamat teloitustyyliset surmat eivät lopu laillisten aseiden määrän vähentämisellä. Runo K. Kurko
http://www.nra.fi/arkisto/100709-vastineiltalehdelle.html
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10218 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40672 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
832 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
569 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
532 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
633 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
109 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
89 Luotu: 13.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
58 Luotu: 15.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
807 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1691 Luotu: 01.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
796 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2752 Luotu: 08.04.2024