Starbucks Suomeen
JL Vieras |
/ #18 No way30.07.2010 09:54Mielestäni pääkaupunkiseudulle mahtuu kyllä kansainvälisempiäkin kahvilaketjuja, mutta Starbucksit heivaisin itse ainakin hiuksista vi**uun (mielipide). Ensinnäkin suurena kahvinystävänä ja myös harrastajana puuttuisin itseensä kahviin. Juomat ovat suurelta osalta joko maitolitkuja tai ylimakeita sekoituksia, joissa itse kahvin laadulla (maulla) ei ole liiemmin kehumista. Toki nykyisin ainakin jossain päin Starbuckseissa saa peruslaimeita kahveja terästettyä ylimääräisillä espresso-annoksilla, lisähintaa vastaan. Siitä päästäänkin toiseen syyhyn miksi en kahvilasta pidä, eli hintataso on korkeampi kuin kilpailevilla kansainvälisillä ketjuilla. Rahaa kerätään lisää myös kuten aikaisemmin mainittua muunmuassa mäkkäreiden tapaan: Isompi ateria (Vahvempi kahvi). Toki ymmärrän kyllä suurimman syyn juuri Starbucksin janoamiselle. Eli nehän ovat ennen kaikkea trendikkäitä paikkoja ja erittäin suosittuja nuorison vapaa-ajan kohtaus- ja viettopaikkoina. Eli ei heidän hakemansa asiakaskunta välttämättä tarvitsekkaan juuri niin laadukasta kahvia. Varmaan myös juuri Starbucksin haluamiseen vaikuttaa myös sen murskaava ylivoima kahvilamarkkinoilla globaalisti. Sen uskon kuitenkin johtuvan, ennemmin kuin hyvistä kahveista, siitä että starbucks laajensi niin aggressiivisesti ja edelläkävijänä nykyisentapaisessa kahvilaympäristössä. Näin he saavuttivat suurella riskillä ylivoimaisen etumatkan jota nyt pyrkivät kaikin keinoin säilyttämään. Ja julkkiksetkin juovat sitä siksi koska se on trendikäs ja lähimpänä :). Eli lyhyesti: Kahvin laatu huono. Maailmasta löytyy muitakin globaaleja kahvilaketjuja, jotka ovat yhtä viihtyisiä, mutta joissa tarjotaan paremmanlaatuista kahvia. Tutustukaan esimerkiksi matkoillanne The Coffee Bean & Tea Leaf:in. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1751 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
556 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025