Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!

Joel

/ #82 Tuomiojan vastaus Eduskunnassa to 3.11. Ben Ben Zyskowiczin kysymykseen.

05.11.2011 20:02

Ben Zyskowicz: "Arvoisa herra puhemies! Minusta näyttää, ulkoministeri Tuomioja, siltä, että te olette henkilökohtaisesti käynyt omaa 30-vuotista sotaanne tai vähintään 30-vuotista sotaanne Israelin kanssa jo vuosikymmeniä. Milloin olette rinnastanut Israelin politiikkaa natsi-Saksan politiikkaan, milloin Etelä-Afrikan apartheidpolitiikkaan. Israel on kuitenkin ollut vuosikymmeniä ainoa demokratia koko Lähi-idässä, ainoa maa alueella, joka on kunnioittanut demokratiaa, ihmisoikeuksia, toteuttanut oikeusvaltioperiaatetta. Samanaikaisesti Lähi-idässä on ollut muita valtioita, esimerkiksi Syyria, jossa vuosikymmeniä on ollut rautainen totalitaristinen diktatuuri. Nyt kun ei muista, miten te vuosikymmenien varrella olette tätä maata ja sen politiikkaa arvostellut ennen viime kuukausien tapahtumia, niin voisitteko kertoa, milloin olette vuosikymmenten kuluessa suunnannut kritiikkiä Syyrian diktatuuria kohtaan."
---
Erkki Tuomioja:

" En ole sanonut, että Israelissa on apartheidvaltio. Päinvastoin, olen todennut sen yksiselitteisesti, että Israel on demokratia, jossa myöskin arabiväestöllä on äänioikeus ja valituksitulemisoikeus. Toki Israelissakin on sitten sellaista lainsäädäntöä, joka ehkä ei täyttäisi kaikkia EU-kriteereitä silloin, kun jouduttaisiin tällaista asiaa katsomaan. Mutta joka tapauksessa se yhteys oli se, että aivan samoin kuin monet israelilaiset poliitikot ovat huolissaan siitä, että rauhanprosessi ei etene, ja jos miehitystilanne Länsirannalla jatkuu, syntyy de facto eräänlainen apartheidtilanne. Tämän niin Israelin rauhanvoimat kuin myös kansainvälinen yhteisö haluaa estää ja on tästä huolissaan. Tämä on niitä asioita, jota me olemme erittäin yksimielisesti käsitelleet koko kansainvälisen yhteisön ja lähimpien yhteistyökumppaneittemme kanssa viimeksi eilen pidetyssä Pohjoismaiden ulkoministerikokouksessa. (Ben Zyskowicz: Mikä oli vastaus kysymykseeni?) "
---

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…