Adressi kristillisten arvojen ja uskonnonopetuksen puolesta
Mika Vieras |
/ #241 Re: Re: 236:n johdosta27.08.2010 00:52#239: Vieras - Re: 236:n johdosta
Ei millään pahalla arvon vierasta kohtaan, mutta se, että tämän kyseisen adressin keskustelupalstalla melkein kaikki ovat sen puolella, ei ole argumentti mihinkään suuntaan. Suurin osa tähän keskusteluun asti vaivautuvista ihmisistä on niitä, jotka etusivun nähtyään kiinnostuvat ja allekirjoittavat ja tulevat sitten keskustelemaan. Vähän sama kuin jos menisit kyselemään aiheesta kirkon ovelle ja sen jälkeen ilmottaisit että "katso nyt, kaikkihan täällä ovat sitä mieltä että kristinusko on jees."
Ja kyllä, kristinusko on edelleen maailman suurin uskonto. Tosin ainoastaan jos lasketaan kaikki eri kristinuskon lahkopt yhdeksi uskonnoksi, mikä on äärimmäisen naaivia kun kerran uskonlahkot ovat keskenään eri mieltä siit kuka on oikeassa, jolloin kyseessä ei ole yksi ja sama uskonto, vaikka se samaan materiaaliin pohjautuukin. Ja mites se kuuluisa sananlasku miljoonasta kärpäsestä meneekään. Argument ad populum, siis se että joku tai jokin on suosittua, ei tee mistään asiasta enemmän tai vähemmä totuudenmukaista, eikä mikään määrä uskoa tee jostain asiasta tosiasiaa. Ja arvon vieras on väärässä myös siinä, että ateistit yrittävät "kumota" jumalan olemassaolon. Toduistamisen taakka lepää, kuten oikeudessakin, aina niillä, jotka väittävät jotain. Tässä tapauksessa kyseinen väite on "jumala on olemassa". Tätä väitettä ei ole vuosisatojen ja tuhansien yrityksestä huolimatta kyetty todistamaan millään muotoa. Päinvastoin, mitä enemmän opimme ympäristöstämme, sitä epätodennäköisemmäksi ja pienemmäksi käy todennäköisyys sille että minkään sortin jumalaa on olemassa. Sitäpaitsi kristinuskon jumala on jo itsessään loogisesti mahdoton. Jumala ei selkeästikään voi olla kaikkivoipa, kaikkitietävä ja kaikkihyvä kuten kirkko tuntuu väittävän, sillä luonnonkatastrofeja ja muita kauheuksia tapahtuu päivittäin, vaikka kaikkivoipa jumala olisi ne kykenevä estämään. Ateisteista valtaosa, itseni mukaanlukien, eivät usko jumalaan koska mitään sellaisia todisteita, jotka antaisivat aiheitta uskoa, ei ole esitetty. Ja ei, 2000 vuotta vanhaa kirjaa, jossa joku tai pikemminkin jotkut, väittävät että jumala on olemassa ei lasketa todisteeksi sen enempää kuin Tarua sormusten herrasta voidaan laskea todisteeksi Keski-maan ja velhojen olemassaolosta. Ja jos kyseessä olisikin jokin kristillinen keskustelupalsta, jossa uskovaiset keskenään juttelevat, en olisi täällä. Mutta kyseessä ei ole keskustelupalsta eikä seurakunnan ompeluseura, kyseessä on adressi, jonka ajamaa asiaa vastustan lukuisista aikaisemmissa viesteissänikin mainitsemista syistä. Ja senpä vuoksi tule olemaan täällä vastaisuudessakin. Ei siksi, että voisin muuttaa kenenkään mieltä, se vaatisi rationaalista ajattelua joka tunnetusti on useimpien uskovaisten tavoittamattomissa sikäli kun se koskee heidän omaa uskoaan. Olen ja tulen olemaan täällä siksi, että haluaisin ihmisten ymmrätävän, ettei sillä ole väliä mitä tai kuinka kiihkeästi he uskovat, siitä huolimatta usko ei ole asia jota voidaan opettaa "faktana" koulussa.
En yritäkään kieltää ihmisiä uskomasta, mutta on täysin päätöntä vaatia koululaitostamme toimiaan henkilökohatisen uskonne jatkeena. Tätä ja vain tätä tarkoitusta varten on olemassa kirkko. Minä tai kukaan muukaan ateisti ei ole täällä vaatimassa nimiä adressiin, jolla tiedemiehet saataisiin kirkkoihin huomauttaman aina kun pappi on saarnassaan ristiriidassa faktojen kanssa. Usko ei ole tietoon eikä tietämiseen liittyvä asia, vaan päinvastoin niiden molempien puutetta (sanan usko määritelmäkin on "tietoon perustumaton käsitys jostakin") näinollen sillä ei ole paikkaa oppilaitoksissa.
Tähän asti täällä ei kukaan ole halunnut tai kyennyt vasta-argumentoimaan tästä asiasta. Ja en nyt tarkoita jumalan olemassaoloa, se on asia erikseen. Niin kauan kun täällä ihmiset kuten sinä, Vieras #239 työntävät sormensa korviin eivätkä halua keskustella aiheesta tai edes kuunnella mitä minä ja muutama muu täällä yritämme sanoa, tulen olemaan täällä ja jatkamaan yrittämistä.
PS. Kun kerran nostit esille tuon kristinuskon kannattajamäärän niin suosittelen käymään katsomassa http://eroakirkosta.fi/ -sivuston etusivun laskuria. Pelkästään tuon sivun kautta kirkosta on eronnut yli 200 000 ihmistä, miltei 100 ihmisen päivätahtia. Halleluja, vai mitäs te sanottekaan. ;) |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3835 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
430 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1472 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1848 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
440 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
148 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1552 Luotu: 10.12.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20476 Luotu: 20.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
92 Luotu: 07.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
388 Luotu: 17.02.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1871 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11352 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
689 Luotu: 13.03.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
503 Luotu: 09.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
600 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
29 Luotu: 08.05.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1860 Luotu: 10.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024