Adressi kristillisten arvojen ja uskonnonopetuksen puolesta
Myyryläinen Vieras |
/ #251 Rationaalisesti ajatellen01.09.2010 09:22Rationalisti kirjoitti: "Toinen voi päätyä todistamaan tyhjyyttä ja sattumien summaa" Enpä ole vielä törmännyt tuollaiseen epeliin, poislukien teistien rakentamat olkiukot. Jumal'uskomattomien päättelyt menevät kuitenkin todella eri suuntaan kuin ajatukset silloin kun perus- ja lähtöolettamana on usko jonkin luojahengen tarkoitushakuiseen toimintaan. Ne eivät vaadi kuitenkaan vahvaa uskoa vaan sisältävät epäilystä olemassa olevia tietoja ja uskonkappaleita kohtaan. Ne myös pyrkivät osaamaan tunnistaa aukot tiedoissa ja olemaan täyttämättä niitä vanhalla folkloristiikalla. Ja kun aukkoja tiedoissa tunnistetaan koko ajan niin samalla suunnataan tutkimustyötä niin, että noita aukkoja lähdetään tutkimaan tieteellisisin menetelmin.
Rationalisti kirjoitti: "Lähtökohdan valinta jää ihmiselle itselleen. Eläköön!" Todellakin noin. Sitähän todellinen, sekä positiivisen että negatiivisen puolen tunnustava uskonnonvapaus tarkoitaa. Toispuoleisessa, vain positiivisen tunnistavassa uskonnonvapaudessa niin ei käy. Tieteessä sen sijaan pitää lähteä olevaisesta tehtävistä, riippumattomasti toistettavissa olevista reaalimaailman tai kokeellisista havainnoista ja tehdä niistä loogisesti pitäviä ja kriitiikin kestäviä johtopäätöksiä. Sellainen ei oikein kestä yliluonnollisia henkiolentoja. (Toisaalta jos yliluonnollisista henkiolennoista saataisi jotain tieteellisesti kestäviä havaintoja niin nehän muuttuisivatkin luonnollisiksi, mutta kun ei niin ei vuosisatojen yrityksistä huolimatta.) |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1996 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
968 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18104 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1173 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
371 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1307 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
653 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1877 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
300 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
474 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1040 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1458 Luotu: 29.04.2024