Keskuspuistoa ei saa supistaa


Vieras

/ #12

21.11.2016 09:28

Tässäkin gradussa ja siihen liittyvissä runsaassa lähdeaineistossa tulee selvästi esiin, että kaavoituksessa ja suunnittelussa ei olla ajan tasalla ekosysteemipalvelujen ymmärtämisessä ja luonnon itseisarvon merkityksen integroimisessa suunnitteluun ja päätöksentekoon.

Ekosysteemipalveluja ja kaupunkien viherrakennetta tukevien viher- ja maisemamerkintöjen kehittäminen kaavoituksessa, Hölttä, Jenny, 2016, Helsingin yliopisto, Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Geotieteiden ja maantieteen laitos.

"Viheralueiden merkitys osana tiivistyvää kaupunkirakennetta on kasvanut voimakkaasti viime vuosien aikana. Elinympäristöjen pirstoutumisen ja ympäristön aiheuttamien muutosten myötä viheralueiden arvo tulee esille yhä selvemmin esimerkiksi tulevaisuuden epävarmuustekijöiden hallinnassa ja muutoksiin sopeutumisessa.
Kansainväliset ja kansalliset tavoitteet luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä, energiatehokkuuden lisäämisestä ja asukkaiden hyvinvoinnin edistämisestä ovat asettaneet uusia laatuvaatimuksia viheralueiden kestävälle suunnittelulle. Tässä muutoksessa perinteisen maankäytön ohjausjärjestelmän mukaiset suunnittelukäytännöt ja -kriteerit ovat osoittautuneet riittämättömiksi keinoksi ylläpitää laadukkaita viheralueita. Ympäristöministeriön vuoden 2000 asettamien, viher- ja maisema-alueita koskevien kaavamerkintöjen ja -määräysten sekä ohjeistusten päivittämisen tarve on tullut voimakkaasti esille erityisesti kaavoituksessa työskentelevien suunnittelijoiden ja asiantuntijoiden keskuudessa.
Vaikka viherrakenne tulee esille kaava-aineistossa yhä selvemmin esimerkiksi hulevesien käsittelyssä ja viheryhteyksissä, viheralueiden toiminnallisuus ja jatkuvuus huomioidaan heikosti kaavamerkinnöissä. Viherrakenteen monipuolisemman hyödyntämisen lisäksi suunnittelukäytäntöjen tulisi perustua myös ympäristön tulevan tilan ennakointiin ja tehokkaisiin, kaavamerkintöjen taustalla käytettäviin arviointityökaluihin ja laskentamenetelmiin."

t. Ulla Montin