Palomiesten eläkeikää on laskettava

Heikki Näränen
Helsinki

/ #32

09.03.2007 10:29

Höpsistä Kimmo, luepa tarkemmin mitä kirjoitin.
1) En ole väittänyt, ettei palomiehen ammatti vaadi kovuutta. Sitähän olen kokoajan sanonut ja sen vuoksi sinne ei kannata työhön sopimattomia(= heitä,
jotka kokevat työn vaikeaksi) päästää ja pitää. Totesin, että muissakin ammateissa vaaditaan samoja ominaisuuksia fysiikkaa ja henkistä kapasiteettia.
Olenkohan väärässä?
2) En ole väittänyt, etteivätkö luettelemasi ikävät tehtävät kuulu palomiehen
ammattiin. Sanoin, etteivät ne kuulu siihen PÄIVITTÄIN=JOKA PÄIVÄ. Kukaan palomies, eivätkä varsinkaan kaikki joudu päivittäin kuoleman kanssa tekemisiin.
Onneksi näin ei ole, muuten meiltä Suomesta loppuisivat asukkaat:-).
3) Suru-uutisten toimittamisesta en ole kirjoittanut mitään.

Sen sijaan, että keskityt epäoleellisiin asioihin, kuten joihinkin kateussyytteisiin, niin voisitko reilusti PALOMIEHENÄ vasta seuraaviin kysymyksiini/parannusehdotuksiini:

1) Luuletko, että vaikeaksi kuvaamaasi palomiehen ammattia voisi helpottaa, jos työvuoro lyhennettäisiin sanotaan vaikkapa 8-10 tuntiin, jolloin väsymys vuorojen loppupuolella ei ainakaan aiheuttaisi stressiä?
2) Olisitko itse halukas edelliseen?
3) Onko mielestäsi työpaikallasi otettu tarpeeksi huomioon työntekijän ikä/kunto työtehtävien jaossa?
4) Kun alalla kuvataan olevan työssäkestämisongelmia, pitäisikö työhönvalintavaiheessa kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota valittavien soveltuvuuteen palomiehen ammattiin?
5) Kokevatko palomiehet mielestäsi epäoikeudenmukaiseksi 90-luvun palomiesten
eläkeiän muutoksen ja ovat katkeria siitä?
6) Oletko sitä mieltä, ettei mitään muuta kannata yrittää palomiesten työpaineiden helpottamiseksi, kuin vaatia alempaa eläkeikää, kuin mitä se tällä hetkellä on?

Jos vastaat edellä oleviin kysymyksiini, niin saamme paljon ensikäden tietoa
tähän ongelmaan.