EI "Huippuyliopistolle"

Jukka Karhula
Espoo

/ #3

10.03.2007 22:49

Kiitos addressin käynnistäjille. Oheistan kommenttina kirjoitukseni, joka oli hyväksytty julkaistavaksi HS:n mielipidepalstalla, mutta hyllytettiin eduskuntavaaliehdokkuuteni takia. Tilanne on sikäli paradoksaalinen, että Sailaksen työryhmä esittää fuusion toteutusta kirjattavaksi hallitusohjelmaan - keskustelu asiasta ei ole mahdollista.

Jukka Karhula
rehtori
kaupunginvaltuutettu
kaupunginhallituksen jäsen
Espoo


Korkeakoulu ei ole säätiö

Kansliapäällikkö Raimo Sailaksen työryhmä esittää perustettavaksi säätiötä, mikä hallinnoisi ja omistaisi uutta Teknisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta korkeakoulusta ja Helsingin kauppakorkeakoulusta muodostettavaa korkeakoulua. Säätiön ylin päättävä elin olisi yliopiston ulkopuolisista henkilöistä muodostuva hallitus.

Säätiölle suunnattaisiin valtion rahaa kaksinkertainen määrä nykyiseen rahoitukseen verrattuna. Lisäksi pyrittäisiin keräämään ”ennennäkemättömällä rahankeräyksellä” yksityistä liike-elämän rahoitusta 200 miljoonaa euroa. Tähän asti Raimo Sailas on vaatinut säästöjä ja tuottavuusohjelman toteuttamista korkeakouluissa niin, että joka toisen eläkkeelle lähtijän työpaikka jätetään täyttämättä.

Säätiöissä hallitus ei ole demokraattisessa valvonnassa. Säätiöt saattavat muuttaa kurssiaan ja alkaa toteuttaa aivan muita tavoitteita kuin oli alun perin tarkoitus. Niiden ihmisten, joihin korkeakoulun toiminta vaikuttaa, edut saattavat väistyä johdon intressien muuttuessa. Koko yhteiskunnan etua palvelevien näkemysten esiintulo jää sattuman varaan.

Onko Suomella varaa uskoa yritysten haluun toteuttaa säätiön kautta kansalaisten edun mukaista koulutusta ja tutkimusta korkeakoulussa? Kiina-ilmiö viittaa aivan muuhun. Tutkimuksen ja opetuksen suuntaaminen saattaisi säätiössä palvella yritysten etua, mikä voi olla kokonaan eri asia kuin koko suomalaisen yhteiskunnan ja opiskelijoiden etu. Valtio kuitenkin maksaisi toiminnasta kaksi, kolme kertaa niin paljon kuin yritykset.

Muutamassa kuukaudessa ilman julkista keskustelua on puristettu mietintö ja nyt Sailas esittää fuusiota hallitusohjelmaan. Asia tulisi ratkaistua täysin virkamiesten harkinnan varassa. Tarvitaan julkista keskustelua, jota esitys varmasti herättää, kun sille annetaan aikaa.

Esityksessä halutaan siirtää korkeakoulujen päätäntävalta ulkopuolisen hallinnon ja liike-elämän asiantuntijoille. Yhteistyö yritysten kanssa kannattaa, mutta päätäntävaltaa korkeakoulun johtamisesta ei saa luovuttaa valtion valvonnan ja tiedeyhteisön asiantuntemuksen ulkopuolelle. Mielenkiintoista olisi ajatella, miten Helsingin yliopiston rooli olisi muuttunut, jos se sortokaudella olisi palvellut erityisesti viennin edistämisen pyrkimyksiä eikä yliopistolla olisi ollut valvottua autonomiaa, missä tieteenalojen näkökulma hallitsi päätöksentekoa.

Jukka Karhula
rehtori
kaupunginvaltuutettu
kaupunginhallituksen jäsen
Espoo