Kuntakentän ääntä kuultava
Rohkeutta Virkkuselle |
/ #199 Re:05.01.2012 13:23En oikein ymmärrä tämmöisiä hankkeita, pelkällä vastustamisella pääsee harvoin toivottuun lopputukseen. Maailma muuttuu ja toimintaympäristö jossa elämme vielä nopeammin. Kipeitäkin uudistuksia joudutaan näinä aikoina valitettavasti tekemään. Tosiasia on, että meillä on aivan liikaa "saattohoidossa" olevia kuntia, joiden mahdollisuudet järjestää lakisääteisiä palveluja kuntalaisille ovat käytännössä olemattomat. Valtiolla ei näytä olevan rahaa (eikä aina haluakaan) pitää näitä kuntia pystyssä, niin pitää hakea muita vaihtoehtoja, ja niinhän nyt tehdään. Kuntaliitto on lähtenyt aivan oikein mukaan valmistelemaan hanketta tietoisena ja huolestuneena kuntakentän tilanteesta. Kuntauudistus on vain pahasti myöhässä, se olisi pitänyt toteuttaa jo kymmenen vuotta sitten. valmistelusta voidaan olla montaa mieltä ja on selvää, että näin suuressa uudistuksessa on kuntakenttää vähintäänkin kuultava. Olen ymmärtänyt että näin tullaan tekemäänkin. Olen huomannut, että vastustajissa on runsaasti kunnanjohtajia ja johtavia luottamushenkilöitä, mikä on luonnollista, sillä monia jäytää pelko oman aseman tai työpaikan menettämisestä. Lähivuosina jää eläkkeelle paljon osaavaa väkeä, joten eiköhän työpaikka kaikille ennemmin tai myöhemmin löydy. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1393 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3487 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
418 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
381 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20446 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
113 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1857 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
548 Luotu: 01.04.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
44 Luotu: 07.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11332 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1470 Luotu: 10.12.2024
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
14 Luotu: 08.05.2025