VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Vieras |
/ #1378 Re: Numerot mainitsematta18.01.2012 08:37Laskennalliset numerot on olemassa: Vanha RKTL:n laskentatapa antoi omaksi susikannaksemme lähes 350 tämän laskentatavan ollessa vieläpä suden kanalta edullinen. Laskennallisen susikannan ylitettyä 300-rajan, alkoi mallin korjaustoimenpiteet mistä seurasikin muutos laskentamalliin ja viralliseksi susikannaksi enintään 200 yksilöä ja lajista taantuvan sekä syylliseksi tietysti rikolliset metsästäjät. Jos susia olisi kadonnut vuosittain yli sata salametsästyksellä, voisi olettaa edes muutaman löytyneen Etelä- ja Keski-Suomesta, vaan eipä ole. Laskennassa jo vanhankin malllin mukaan oli ongelmana todentaminen jälkien perusteella, koska suden jäljen todistaminen vaatii varsinaisen tunnetun elinalueen ulkopuolella myös yksilön näköhavainnon. Myöskään näköhavainto ilman jälkihavaintoa ei riitä. Lisäksi kaikki epämääräiset pienten kotieläinten raatelut tai katoamiset menevät ilveksen piikkiin. Ruotsissa susi on lainsuojaton poronhoitoalueella sekä kotieläinten laitumilla - poronhoitoalue tulee Vaaasan korkeudelle. Lisäksi suden saa tappaa, mikäli siitä on välitöntä uhkaa ihmiselle tai kotieläimelle (mm. Hägglund-tapaus). Venäläiset akatemiatutkijat, joilla on tutkimuksissaan jo 200-vuotinen historia (ei yhden "susipulliaisen" subjektiivinen käsitys), ovat todenneet, että Uralin länsipuolella ei ole olemassa luonnonvaraista susikantaa, vaan ainoastaan koirasusia. Geneettisesti tätä ei ole todistettavissa puoleen eikä toiseen, koska esim. naapurin mäyräkoiralla on 99,8 %:sesti samat geenit kuin sudella. Tämä tarkoittaa myös sitä, että susi ei ole laji, vaan rotu eli yksi villikoirarotu, mitä kutsutaan sudeksi. Käyttäytymistutkimusten perusteella tutkijat ovat lulleet johtopäätökseen, jossa toteavat suden ja koiran symbioituneen ppitkän ajan kuluessa eritoten suomensukuisten kansojen asuttamilla alueilla johtuen näiden kansojen tavasta asua hajallaan eikä tiiveissä yhteisöissä. Todetuissa suden salakaatotapauksissa on määritelmä "susi" otettu oikeusllaitoksessa subjektiivisesti käyttöön eli jos syytetty on todettu tappaneen eläimen, minkä han on mieltänyt sudeksi tai joku yksipuolisesti sanonut olevan susi. Mikäli kyse olisi ollut koirasta, olisi näyttö lain mukaan asettunut syyttäjän kontolle. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3419 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20408 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1277 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1693 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1459 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
382 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
289 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
532 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1004 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
651 Luotu: 13.03.2025