VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Puolueeton |
/ #1416 Re: Re:18.01.2012 19:36Tiedän, että luvut ovat isoja kun tarkastellaan, paljonko eläimiä konkreettisesti on joutunut suden tappamaksi. Onhan niitä lampaitakin 9000000. Mikäli Romanian susien määrä suhteutetaan maan metsäpinta-alaan (jolloin mukaan ei tule vesistöjä tai kaupunkeja, mutta en kuitenkaan väitä, että susi eläisi vain metsässä) ja saatua susitiheyttä verrataan Suomen metsäpinta-alaan, tulisi Suomessa olla yli 14 000 sutta, jotta Romanian ja Suomen susimäärä olisi suhteessa sama. Siis noin sata kertaa suurempi, kuin nyt. Maassa on ihmisiä sen 90/neliökilometri, yhteensä vajaa 22milj. Suomeen verrattuna tämä vastaisi sitä, että Suomessa olisi noin 30milj. ihmistä. Kun tämä yhdistetään esimerkiksi lampaiden määrään, joita on noin 30/km^2, ei susille jää hirmuisesti tilaa. Tämä selittää suuren osan kotieläintappioista - noin suuri susimäärä pienellä alueella aivan varmasti turvautuu myös lammasravintoon, luultavasti osan laumoista tai joidenkin yksilöiden erityisesti erikoistuvan tähän. Kun otetaan huomioon, että maan lampaiden määrä on valtava, susien määrä sekin varsinkin suhteellisesti erittäin korkea ja maassa ihmisiäkin sen 22milj., ovat Romanian susivahingot mitättömän pienet. En vieläkään ymmärrä, miksi ne meidän nykyiset sudet ja muutama lisää eivät tänne mahdu, varsinkin jos ihmisasutuksen seassa säännöllisesti liikkuville myönnetään kaatolupa. (Jotta minuakin ei leimata cityvihreäksi "sairaaksi pedonrakastajaksi", lisätään vielä, että maan susikanta lienee kuitenkin liian suuri, sillä tällä hetkellä laumat ajautuvat keskinäisiin nahinoihin ja reviiri-/ruokakiistoihin useasti, ja käsittääkseni kannan harvennusta kyseisessä maassa kaavaillaan virallisestikin) Susien aiheuttamia kotieläintappioita ei lisäksi oikein voi suoraan laskea suoraan miinukselle, vaan sudet siinä missä muutkin pedot tuovat myös tuloja ekoturismin myötä. (Olin aiemmin kirjoittanut Romanian väkiluvuksi 29milj, pahoittelut tästä näppäilyvirheestä. Oikea luku siis 22milj.)
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1282 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3428 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1694 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
387 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
297 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20409 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68599 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
537 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1459 Luotu: 10.12.2024
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
256 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11307 Luotu: 03.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
653 Luotu: 13.03.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
13 Luotu: 29.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025