VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE

NYT RIITTÄÄ - projekti

/ #1635 KOROSTAMME:

23.01.2012 14:07

Jos täällä kirjoittajat tuovat ilmi oman mielipiteensä susiin - se ei ole henkilöön kohdistuvaa kunnianloukkausta / herjausta. Se ei myös missään nimessä ole rikokseen yllyttämistä, jos kirjoittajat tuovat esille näkemyksensä ylisuuresta susikannasta.

TÄMÄ KANSALAISALOITE ON KIISTATON OSOITUS SIITÄ, ETTÄ TÄSSÄ ASIASSA TAHDOMME TOIMIA LAIN MUKAAN:
Pyrimme tämän kansalaisaloitteen kautta vaikuttamaan susipolitiikkaan siten, että saisimme enemmän susien pyyntilupia kuin tähän mennessä on saatu. Tämän kansalaisaloitteen allekirjoittajat tuskin tahtovat syyllistyä susien suhteen mihinkään rikolliseen toimintaan - allekirjoitus kertoo juuri päinvastaista; laillisin keinoin he pyrkivät vaikuttamaan vallalla olevaan susipolitiikkaan. Näin ollen, kansalaisaloitteen allekirjoittajat tuskin mielestämme syyllistyvät mihinkään laittomuuksiin.

KOROSTAMME LISÄKSI:
Me olemme sallineet tällä sivustolla myös toisella tavalla ajattelevien mielipiteiden esille tulon (kunhan ne ovat hyvän maun rajoissa), mutta esim. susiensuojelijoiden facebook-ryhmässä (susiryhmä) poistetaan välittömästi toisinajattelijat ja lisäksi heidän facebook-seinällään on tekstejä, jotka loukkaavat yksityishenkilöiden kunniaa.

ME JOTKA TAHDOMME SUSIPOLIIKKAAN MUUTOSTA; JATKAKAAMME ASIALINJALLA