VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Erik |
/ #1792 Re: Re: Re:30.01.2012 20:13Kommentoin viittauksen kohteena ollutta viestiäni siltä osin, että ajatukseni on, että paikallisista luvista -SÄÄNNÖN-MUKAISENA VUOSIMETSÄSTYSAIKANA - päättäminen olisi PAIKALLISILLA ERI SIDOSRYHMILLÄ (ei siis mahdollisista haitoista riippumattomien, niistä ulkona ja kaukana olevien tahojen käsissä). Jos haittoja ei esiintyisi, ei lupiakaan tarvita, ja susikannan ollessa liiallinen ja haittoja aiheuttava, paikallinen SIDOSRYHMÄFOORUMI (mikä se olisikaan) tekisi tilannearvion ja päättäisi luvista. Näin vältettäisiin haitat ja ristiriidat ja liikuttaisiin hyvän hallinnon ja demokratian mukaisella pohjalla. Tämä olisi lopulta kaikkien etu, koska TOSIASIAT ON KUITENKIN ENNEN PITKÄÄ OTETTAVA HUOMIOON JA VÄLTETTÄVÄ HALLINTOA, JOSSA HUONOTKIN PÄÄTÖKSET OVAT AINA OIKEITA JA RISTIRIITATILANNE ON SITTEN "PAHEMPI TOSIASIOILLE". Tätä paikallisuuden roolia ja merkitystä (vs. valtakunnallinen/EU:n taso) onkin valotettu viestissä 1768 ja perusteltu eri päätöstasojen hierarkiaa tämän tyyppisessä asiassa, jossa ruohonjuuritasolla on paremmat päätösedellytykset kuin keskustasolla, jossa päätettäköön koko maata tai unionia koskevista asioista. Kyllä tässä asiassa pitää olla järki kädessä kaikilla intressiryhmillä ja lähes kaikki hyväksynevät, että ihminen ja susi tarvitsevat oman reviirinsä - joka ei pidemmän päälle voi olla yhteinen, vaan ihminen liikkukoon rauhassa omalla reviirillään ja sudet omallaan, tuskinpa sinne monellakaan metsästäjällä tai koiramiehellä on halua ehdoin tahdoin kulkeutuakaan. Reviirihierarkian määrittelee kuitenkin ihminen ja oppiva susi siihen omalta osaltaan sopeutuu! Lienee alentavaa katsottavaa suden ihailijallekin sen kaltaiset videot, joissa 2 sutta ovat roskisdyykkareina venäläisen ostarin parkkipaikalla ihmisistä juuri välittämättä.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1283 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3429 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1696 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
387 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
298 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20410 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68599 Luotu: 15.02.2024
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1460 Luotu: 10.12.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
537 Luotu: 01.04.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
256 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11307 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
653 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
754 Luotu: 10.03.2025