Kotitalousopetusta lisää perusopetukseen

MM

/ #49 rakennusliikkeet ovat joutuneet järjestämään kotitalouksille asumiskoulutusta

18.03.2012 20:30

Kotitalouden toiminta tai ilmiöt liittyvät yksilön, perheen ja yhteiskunnan väliseen vuorovaikutukseen. Tämä käsittää kaikki ne inhimillisen aineellisen ja henkisen toiminnan muodot, jotka liittyvät kotitalouden taloudelliseen, kulttuuriseen ja sosiaaliseen toimintaan kuten asumiseen, ruokataloudenhoitoon, oman rahatalouden hallintaan sekä toisista huolehtimiseen, hyvään käytökseen toisen huomioonottamisena ja ajanhallintaan. Nämä ovat keskeisiä jo olemassa olevan osaamisen puutteita mutta myös tulevaisuuden osaamisen ja taitamisen haasteita.
Asumisen osaamisen puutteet ovat nousseet keskeisiksi ongelmakohdiksi, kun tämän päivän kotitaloudet eivät osaa asumisen perustaitoja ja rakennusliikkeet ovat joutuneet järjestämään kotitalouksille asumiskoulutusta välttääkseen asumisesta johtuvia rakennusvaurioita, joissa sellaisenaan piilee keskeinen kansantaloudellinen uhka. Ruokakulttuurin vahvistuminen on erityisen ajankohtaista ja tärkeää myös suomalaisen korkeakouluopetuksen ja tutkimuksen osalta, joten on perusteltua vahvistaa sen osuutta entisestään.