Vaasan musiikkiluokkien puolesta


Vieras

/ #186

12.04.2012 21:34

Jurin ammattitaidossa ei ole mitään vikaa, kaikkihan tuntuvat tietävän tämän tosiasian. Keinoissa sen sijaan hiukan ja muussa opettajan toiminnassa sitten enemmänkin. Ei opetus-alan ihmiset eivät taida tietää, että opettajan työnkuvaan kuuluu hyvin paljon muutakin kuin pelkät opetustunnit. Ne määräytyvät virkaehtosopimuksessa joita esim. rehtori työnantajan edustajana valvoo. Tässä ei todellakaan ole kyse siitä, ettei tulla jonkun kanssa toimeen eli Kiva koulu vertaukset voidaan unohtaa heti alkuun.
Jos on kyse työnantajan velvoittamista työnkuvaan määrittelemistä asioista, joita toistuvasti laiminlyödään, on se irtisanomisen peruste. Varoitus on annettu, jossa määritellään hyvinkin selvästi, että seuraava toimenpide laiminlyöntien jatkuessa on eroittaminen. Itse musiikin opettamista ei taideta rajoittaa opettajien taholta kovinkaan paljon. Sitä voi tehdä hyvinkin syvästi omalla persoonallaan.
Ilman että edes tiedän tämän asian tarkempia yksityiskohtia, muistutan että täällä olevat kommentoijat muistavat erottaa nämä kaksi asiaa eli itse persoonan, jonka vuoksi ketään ei irtisanota, ja tehtävien laiminlyönti, jotka ovat määritelty korkeammalla taholla. Niihin ei rehtorilla ole mitään valtaa. Hänellekin on määritelty omat tehtävät, joista juuri yksi tärkeimmistä on edustaa työnantajaa ja valvoa, että alaiset eli opettajat toimivat heille määrättyjen tehtävien mukaan.