Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara
Vieras |
/ #8202.05.2012 01:01Olisi pitänyt tietää kun kokoomuksen herrat Katainen Häkämies ja "Stubi" ovat hallituksessa, niin tärkeintä on että pelurit eli sijoittajat, mieluusti piilossa hallintarekisterönnin turvin saavat rauhassa mellastaa ja tuhota luontoa, kunhan jollekin tulee rahaa ja edellä mainitut kokoomukselaiset herrat selittävät, kuinka tärkeää on työllistää suomalaiset miehet ja naiset, seurauksista viis. Kokoomukselaisten laadituttamissa laissa on aina porsaan reikä josta kokoomukselainen lainrikkoja pääsee kuin kora veräjästä! Jo runsas vuosi sitten näytettiin TV:ssä lähijärvestä otetun vesinäytteen pollossa jo kertoi maallikolle ilman tutkimista olevan näytteen olleen saastunutta vettä mistä kemikaaleista tarkalleen ei tietysti voinut silmämääräisesti havaita, mutta haju ja karmea muutos aikaisempaan oli selviö. Mitä yhtiön taholta tehtiin, ei mitään vaan väitettiin näytteen ottajia amatööreiksi ja harhaan johtajia. Kyllä varmaan viimeinen saasteuutinen eli kuolleiden lintujen kuollin syyksi pannaan asian esiin tuoneiden henkilöiden provosoimaksi ja paikalle tuomiksi, niin toimii maamme hallitus ja Talvivaara! Kun Suomessa vähän joka taholla, kun oikeisto on vallassa, moraali on kaikkonnut Suomalaisesta yhteiskunnasta! Ei muuta kuin tyhmät äänestäjät miettikää mihin yhteiskuntamme on menossa edellä mainittujen kokoomukselaisten pääpukareiden toimesta? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10183 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40385 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
680 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
522 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
495 Luotu: 14.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
626 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
78 Luotu: 13.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20786 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
61 Luotu: 16.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
803 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
46 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1685 Luotu: 01.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
40 Luotu: 15.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
952 Luotu: 08.03.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1135 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024