Kannabis lailliseksi
bate osmialowski kiukainen |
/ #22828.06.2007 15:54 10 SYYTÄ VILJELLÄ HAMPPUA SUOMESSA 1. LÄÄKKEITÄ. Hamppu on yksi turvallisimmista, tehokkaimmista ja laajimmin hyödynnettävissä olevista lääkkeistä. Lisäksi sitä on helppoa ja edullista kasvattaa. Hampusta saatava kannabis ei ole myrkyllistä, eikä sillä lääkkeenä käytettynä ole vaarallisia sivuvaikutuksia. Meillä Suomessa on vielä puhdasta luontoa ja mahdollisuus kasvattaa puhtaita yrttejä. Kymmenet tuhannet suomalaisetkin kärsivät tällä hetkellä toimivan lääkityksen puutteesta tai nykyisten lääkkeitten sivuvaikutuksista. Kannabis on tehokas lääke mm. poistamaan syöpähoidon aiheuttamaa pahaaoloa, lisäämään ruokahalua esim. AIDS-potilailla, lievittämään särkyä (selkäkivut, kuukautisvaivat, nivelreuma), MS-taudin oireita, alentamaan silmänpainetta viherkaihista kärsivillä, ehkäisemään migreeniä, helpottamaan hengitystä esim. astmapotilailla jne. 2. RAVINTOA. Hampulla on erityisen hyviä ravitsemuksellisia ominaisuuksia ja se on läpi ihmiskunnan historian ollut laajoilla alueilla olennainen osa tasapainoista ruokavaliota. Nykyään hampputuotteita kuten öljyjä, jauhoja, siemeniä, leipiä, pastoja löytyy joistakin suomalaisista (erikois)liikkeistä. Keski-Euroopassa tuotevalikoima on laajempi ja laajemmin saatavilla. Hampusta käytetään ravinnoksi lähinnä siemenet. Niistä puristamalla saadaan ruokaöljyä, jolla ei ole päihdyttävää vaikutusta, mutta sen sijaan arvokkaita ravitsemuksellisia ominaisuuksia. Kun öljy on puristettu, siemenien kuorista saadaan rouhetta tai jauhoa lisättäväksi leipiin jne. Siemenissä on kaikki ihmisen tarvitsemat rasvahapot oikeassa suhteessa. Lisäksi runsaasti proteiineja, mineraaleja ja karoteenia sekä hieman rautaa ja sinkkiä. Hampun viljely voisi taata kotimaisen täysipainoisen ravintolisän eri ruokavalioiden noudattajille. Lisäksi täällä kasvatettu hamppu tuottaa ravintorikkaampia siemeniä kuin etelämpänä. Hampun viljely tukee myös koko ekosysteemiä mahdollistaen erinomaisen proteiinien saannin esim. linnuille. Hamppu on erittäin sopiva kasvi vuoroviljelyyn. Hamppu on hyvä kesanto-peltojen avaaja. Se kasvaa nopeasti vieden elintilan rikkakasveilta, kuten juolaheinältä. 3. SELLULOOSAA JA PAPERIA. Valtaosa maailman paperista tehtiin hampusta vielä viime vuosisadan alussa. Miksikö? Hampussa on runsaasti edullisessa muodossa olevaa selluloosaa, hamppu on maailman nopeimmin kasvavia kasveja ja helposti viljeltävissä lähes kaikkialla. Hampusta saadaan hyvälaatuista, vahvaa ja hyvin säilyvää paperia. Hampusta saadaan hyödynnettyä selluloosa paperiksi ilman myrkyllisiä kemikaaleja toisin kuin puusellun kohdalla. Hamppu on yksivuotinen nopeasti kasvava biomassan tuottaja ja uusiutuva luonnonvara. Hamppu on selkeästi luontoystävällisin paperin raaka-aine - pitkällä tähtäimellä myös tuottoisin. Kuituhampun kasvatus onnistuu Suomessa erinomaisesti johtuen pitkistä valoisista kesäpäivistä. EU:n vapautettua hampun korjuuajat on mahdollista antaa hampun kasvaa vielä läpi syksyn ja korjata se vasta keväällä pystyyn kuivaneena. Peltoaloilla, jotka nyt ovat syystä tai toisesta paketissa, voitaisiin kasvattaa hamppua korvaamaan puusellun tarvetta. Samoin voidaan hyödyntää turvesoiden pohjat. Näin voimme välttyä paperin megatuotannon aiheuttamalta maamme metsien hävittämiseltä. 4. POLTTOAINETTA. Fossiiliset polttoaineet ovat yksi suurimmista yksittäisistä maapallon saastuttajista. Kuitenkin on olemassa lukuisia mahdollisuuksia korvata tämä pitkään jatkunut lyhytkatseisuus vaihtoehdoilla, jotka ovat sopusoinnussa luonnon hyvinvoinnin kanssa. Hamppu on yksi tehokkaimmista "aurinkopaneeleista", ekologinen tapa hyödyntää auringon energiaa. Tällä hetkelläkin esim. Saksassa ja Hollannissa ajetaan hamppupohjaisilla polttoaineilla. Hinta voi olla alkuun normaalia bensaa korkeampi. Kun huomioidaan kummankin kokonaiskustannukset pitkällä aikavälillä, (ilmakehän tila ja vakavat öljyonnettomuudet merellä ja maalla) vaihtaminen kasvipohjaisiin polttoaineisiin on ainoa järkevä vaihtoehto. Hampulla on hyvät energia-arvot 10000-16000BTU/kilo. Se on ainoa kasvi, joka voi tuottaa tarvittavan määrän polttoainetta maamme koko autoliikenteelle, jopa 40,000 litraa metanolia hehtaarilta. (Muistutus! Dieselmoottori oli alun perin suunniteltu toimimaan kasviöljyillä.) Hampun biomassa on toimivaa polttoainetta sellaisenaan mm. teollisuuden ja kaukolämpöenergian tuottamiseen. Hamppu on uusiutuva luonnonvara, joka sitoo kasvaessaan sen hiilidioksiidin, joka siitä poltettaessa vapautuu. Hampun polttaminen ei muodosta juuri lainkaan tuhkaa, lisäksi vältytään typen oksideilta, hiilimonoksidilta ja rikiltä. Siirtyminen ympäristöystävälliseen polttoaineeseen on ensimmäisenä aiheellista maanviljelyajossa ja vesistöjen lähellä työskenneltäessä. Vaikeasti on perusteltavissa fossiilisen polttoaineen käytön jatkaminen samaan aikaan, kun tieto sen mukanaan tuomista ongelmista vain lisääntyy. Mitä enemmän aikaillaan, sitä enemmän tuhoja tapahtuu. Yhä enemmän ajautuu rahaa ulkomaisille energiayhtiöille, jotka valitettavan heikosti kantavat vastuunsa tulevien polvien elinolosuhteiden turvaamisessa. Hamppu mahdollistaa askeleen kohti todellista kestävää kehitystä - jo tänään. 5. VAATTEITA, EKOMUOVIA jne. Hampusta valmistetut vaatteet ovat kestäviä ja hengittäviä. Ne eivät ole sähköisiä vaan miellyttäviä käyttää. Ekologisuus tiivistyy hamppukankaissa monella tapaa. Perinteisesti hampun kuidusta on tehty vaatteita, purjeita ja köysiä, nykyään rakennus-materiaaleja, saippuaa, autojen verhoiluja, ekomuovia jne. Hamppu tuottaa pisimpää ja kestävintä luonnonkuitua. Siitä valmistetut vaatteet kestävät jopa vuosikymmeniä. Hamppuköysi ja kankaat kestävät vertailun muovipohjaisten ja puuvillatuotteiden kanssa ekologisuudessa, laadussa ja hinnassa. Hamppua voidaan hyödyntää laajalti rakennustöissä. Hampusta saa esim. eristeitä, levyjä, tukirakenteita, maaleja, tapetteja. Hampusta saa myös kestävää ekomuovia, joka on täysin luontoon hajoavaa, minkä merkitys tuotteen loppuhinnassa kasvaa koko ajan. Luonnonmukaisilla materiaaleilla, kestävyydellä ja ekologisuudella on alati kasvavat markkinat. Hampulla on kasvava kannattajajoukko ja vahvat näytöt kestävän kehityksen kriteerien täyttämisestä. Kotimaista hamppulankaa on saatavilla ja hamppuvaatteita myydään yhä enemmän. Meidän leveysasteilla kuidun tuotanto on runsasta ja kevätkorjuu säästää kuivauskustannuksista suuren osan. 6. KOTIMAISTA KANNABISTA JA KUKKAA. Kannabis (hampun kukinnot ja lehdet sellaisenaan tai hasikseksi puristettuna) on laajimmin käytetty laiton huumausaine. Hampun polttamisesta tai käyttämisestä päihdyttävässä tarkoituksessa ollaan kiistelty pitkään. Kiistaton tosiasia on kannabiksen selvästi tupakkaa ja alkoholia pienemmät terveyshaitat. YK:n uusin huumeraportti toteaa kannabiksen olevan laajimmin käytetty laiton aine, joka ei ole varsinainen ongelmahuume. Ongelmalliseksi käyttäjälle nykytilanteessa tekee hampun virallinen kieltäminen, nykyisen huumesodan vaikutukset käyttöympäristöön ja käyttäjän elämään. Hampusta on käyttäjälle harvoin varsinaista haittaa, mutta yhteiskunnalliset väliintulot yrittävät kaikin voimin tehdä hampusta hänelle ongelman. Usealle kannabiksen käyttäjälle hamppu on tietoinen valinta, terveydellisillä, psykologisilla ja moraalisilla argumenteilla perusteltuna. Tästä heitä rangaistaan jatkuvalla pelolla kiinni jäämisestä ja sen vaikutuksista koko elämään. Turvassa ei voi olla edes kotona, sillä kuka tahansa voi pistää liikkeelle huhun mahdollisesta narkkariudesta koulussa, työpaikalla … Seurauksena suhteellisen huolettomasta polttelumieltymyksestä voi joutua kokemaan täysin kohtuuttomat seuraukset. Kieltolain luomien mustanpörssinmarkkinoiden mukana seuraa monta ongelmaa. Rikolliseksi leimaantuminen, altistuminen epäpuhtauksille sekä tutustuminen rikolliseen maailmaan ovat tiivistettynä nykyisen huumepolitiikan pääongelmat. Kotimaisen kannabiksen tuotannon mahdollistaminen takaisi puhtauden ja virallisten jakelupisteiden perustaminen loisi lisäksi puitteet ikäkontrollille ja toimivalle valistukselle. Etuja kotimaisen kannabiksen tuottamisella ja virallisilla markkinoilla on mm. taata yksilöille turvallinen aineen hankkiminen, tieto käytön terveysvaikutuksista ja erottaa hamppu kovien huumeiden markkinoista. Samalla tavalla kuin valmistamme kossua on kannabiksen kotimaisuudella monta perustetta. Näin luodaan lisää työpaikkoja, käyttöön käytettävät rahat pysyvät kotimaassa, laadunvalvonta varmempaa. Kannabis on useimmiten järkevä valinta, johon kaikilla on oikeus ilman vainoa ja syyllistävää moralisointia. Hampun käyttämisestä, kasvattamisesta ei tulisi ketään rangaista. Itseen kohdistuvista rikoksista ei ole tapana muutenkaan tuomita suomalaisen oikeuskäytännön mukaan. 7. MAASEUTU ELPYY, VILJELIJÖIDEN ARVOSTUS LISÄÄNTYY. Hamppu on yksi arvokkaimmista luonnonvaroista. Sillä on kymmeniä tuhansia käyttömahdollisuuksia, se on monipuolinen lääkkeiden lähde, erinomaista ravintoa ja vaihtoehto lukuisille luonnon kannalta ongelmallisille tuotteille. Laajamittainen viljely mahdollistaisi mm. omavaraisuuden polttoaineiden suhteen, terveellisemmän elinympäristön ja tasapainoisempia ihmisiä. Maanviljelyn merkitys kansantaloudelle ja yleiselle hyvinvoinnille nousisi ja maanviljelijöiden olisi mahdollista saada takaisin heille kuuluva arvostus. Maaseudulle sijoitettaisiin enemmän varoja, mahdollistuisi paremmat palvelut, viihtyisää asumista sekä tunne jonkin hyvän ja tärkeän tekemisestä. Hampun viljely energiaksi tai kuiduksi on mahdollista myös teiden lähistöillä, pelloilla jotka eivät sovi ravinnon tuottamiseen saasteiden takia. Lisäksi hylätyt turvesoiden pohjat soveltuvat hampunviljelyyn. Hamppu on monella tapaa hyödyksi maaperälle, maaseudulle, kaikille ihmisille ja kaupungeillekin. 8. LUONTO VOI PAREMMIN. Hamppu mahdollistaa luopumisen monesta tällä hetkellä luonnolle haittaa aiheuttavasta tuotteesta tai toiminnasta. Mitä laajemmin hamppua aletaan hyödyntämään, sitä enemmän siitä voivat hyötyä kaikki ihmiset, eläimet ja koko elävä planeettamme. Ilman, vesistöjen ja maiden saastuminen vähenee olemattomiin hamppupolttoaineiden, -muovien, -paperien, -vaatteiden, -lääkkeiden tultua yleisen suosion kohteeksi. Samoin metsät voivat säästyä paperin ja puutavaran riistotuotannolta. Luonnon hyvinvointi tarkoittaa myös ihmisen mahdollisuutta hyvään oloon. 9. YHTEISKUNTA VOI PAREMMIN. Uusien työpaikkojen syntyessä, verotulojen kasvaessa ja terveydenhuoltokulujen pienentyessä on enemmän resursseja yhteiskunnan kehittämiseen. Hampputuotteilla on luonnonystävän maine ja se on selvä valtti useisiin kilpaileviin tuotteisiin nähden. Pitkällä tähtäimellä vähenevät ympäristönsuojeluun käytetyt varat (öljytuhot, teollisuuden kemikaalit, kaatopaikkamyrkyt). Lisäksi hampulla on potentiaalia helpottaa huumeongelmaa. Hampulla voidaan tukea kovien huumeiden käyttäjien vieroitusta. Hampun avulla yhä useampi ihminen voi luopua haitallisista päihdetottumuksistaan ja jatkossa yhä harvemman tarvitsee ajautua kovien huumeiden pariin. Muutoinkin hamppu voi selvästi tukea ihmisten yleisen hyvinvoinnin kohentumista ja elämän ilon kasvaessa, koko yhteiskunta alkaa voida paremmin. 10. IHMISTEN HYVINVOINTI LISÄÄNTYY. Hampun laaja-alainen hyödyntäminen tukee ihmisen hyvinvointia usealla tavalla. Hamppu ravintona lisää kehon fyysistä hyvinvointia, tukee erilaisista sairauksista ja ongelmista selviämisessä. Hampusta saa miellyttävät vaatteet ja ihoystävällisiä pesuaineita ja rasvoja. Myös nautintoaineena hampusta on mahdollista saada paljon irti ilman pelkoa myrkytyksistä tai pysyvistä vaurioista sekä ilman kasvanutta riskiä tyhmyyksiin ja onnettomuuksiin. Hampun lukuisat ympäristöystävälliset tuotteet antavat kuluttajalle mahdollisuuden valita sydämellä ja tuntea maailma hyväksi paikaksi elää. Hamppu voisi tuottaa ihmiselle terveellisiä tuotteita ja luonnon hyvinvoinnin positiivisen kehityksen. Hampputeollisuus on Keski-Euroopassa vahvasti kasvava teollisuushaara. Samoin Suomessa hampun kasvatus ja jalostaminen kulutushyödykkeiksi mahdollistaa tulevaisuudessa uusia työpaikkoja, lisää verotuloja ja mahdollisesti tasapainottaa valtionbudjetin joskus vielä plussan puolelle. Meillä on kaikki resurssit nauttia yhteisestä elostamme tällä upealla planeetalla. Luonto tarjoaa niin ravintoa kuin suojaa tuulia ja tuiskuja vastaan. Samoin luonnosta löydämme lääkkeet sairauksiin ja se tarjoaa tukensa myös ihmisen henkiselle tasapainolle, kauneuden kaipuulle, sekä tutkimusmatkoja mahdollisuuksien, muotojen ja värien loputtomaan maailmaan. Mutta yksi kasvi tuntuu olevan aivan erityisen hyvä ystävä ihmiselle. Hamppu on osoitus luonnon ihmeellisestä tarjonnasta, täydellisyydestä. *Kenelläkään ei ole oikeutta tuhota tulevien sukupolvien planeettaa, heikentää heidän (tai meidän) elinolosuhteita!!! HAMPPU ON TIE KESTÄVÄÄN KEHITYKSEEN Lähteitä: Suomen Luonto helmikuu/99 Aamulehti 12.3.2001 Suomen kuvalehti 15-16/2001 J.K.Ihalainen (1993) Hamppu Suomessa Chris Conrad (1993) Hemp. Lifeline to the future. Lester Grinspoon & James B Bakalar (1994) Marihuana. The Forbidden Medicine. Lynn Zimmer & John P. Morgan (1997) Marijuana myths and Marijuana facts. Hamppu on luonnossa hajoava raaka-aine, maaseudun tulevaisuus, kasvavan teollisuuden lähde, ekologinen polttoaine, kestävä selluloosan lähde, helpotus moneen vaivaan, hyvä ihonhoitoon, kestävä vaatekuitu, turvallinen nautintoaine… Sinunkin ystäväsi! |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 KESÄKUU KUOPIO JA SIILINJÄRVI HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israel...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Ruskolle, Munittulan kylän kupeeseen, kunnan kaavoittaman asuntoalueen viereen, suunnitellaan suurta energiapuuterminaalia (liite 7.). Hanke sisältää ympäristön, kunnan ja kuntalaisten kannalta merkittäviä haittoja ja riskejä. 1. Energiapuuterminaalin toiminnan melu Hakemuksen mukaan puun haketus alueella tulee aiheuttamaan 120 desibelin melun (stadionkonsertin melutaso on n. 100-120 dB). Haketusta tullaan tekemään maanantaista perjantaihin joko klo 7-16 tai sesonkiaikaan 7-18. Talvelle...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Kemijärvelle on suunniteltu neljä pumppuvoimalaitosta. Monet kuntalaiset ovat järkyttyneitä ja epäuskoisia että tällaisia voidaan suunnitella järveen, joka on jo vuosikymmeniä ollut säännöstelty seitsemän metrin veden vaihtelulla. Viime aikoina järvi on ollut jopa lyhytaikaissäännöstelty asukkaiden havaintojen mukaan. Pumppuvoimaloista on luvattu saatavaksi huomattava määrä kiinteistöverotuloja. Voimalaitosten kiinteistöverotulojen kohdentuminen on kuitenkin epävarmaa hallituksen kaavaileman va...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema- alueille Siuntioon suunnitellaan useita teollisia aurinkovoimaloita alueille, jotka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin (VAMA 2021). Nyt näitä kulttuurimaisemia uhkaa muuttuminen teollisuusalueiksi kymmeniksi vuosiksi. Asukkaat voimalahankkeiden ympäristössä pyytävät tukeanne, jotta upeita ja suojeltavia kansallismaisemiamme ei tuhottaisi. Asukkaat ovat luonnollisesti eri...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kannabis lailliseksi" tässä luettelossaSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10171 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40344 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
676 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
519 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
472 Luotu: 14.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
626 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
77 Luotu: 13.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20786 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
803 Luotu: 02.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
48 Luotu: 16.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
47 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1685 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
952 Luotu: 08.03.2024
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
38 Luotu: 15.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1135 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.