VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Vieras |
/ #4152 Re: Re: Ote tästä punaisen kirjan saate tekstistä:13.06.2012 16:13#4146: - Re: Ote tästä punaisen kirjan saate tekstistä: Ongelmana on se, että tutkijat ja tieteentekijät ovat lähes aina yhden kapean asian ihmisiä tutkijankammioissaan. Erikoistumista siis riittää, mutta samalla laaja-alaisuus kärsii. Tieteen nimiin ei voida aina vannoa, tiedekin on erehtyväinen. Nostan tästä esimerkin toiselta elämänalueelta eli koko Eurooppaa ravistelevasta talouskriisistä, joka johtuu siitä, että tiedemiehet eri maissa, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa muodostivat vuosikymmeniä totuutena eläneen talousteorian (rahoitusteorian), jonka mukaan sijoitus minkä tahansa valtion eri rahoitusinstrumentteihin (korko-, obligaatio jne.) on riskitön sijoittajan kannalta, koska valtiolla on veronkanto-oikeus. Tavallinen ihminen - kuten minä - olen tätä ihmetellyt kymmeniä vuosi, että miten tiede voi olla noin typerä ja perustella asiaa noin typerästi, täytyyhän joku merkitys olla myös kansalaisten veronmaksukyvyllä. No - nyt tiedekin tämän tietää, jonka tavallinen matti meikäläinen on ymmärtänyt kuuluisalla maalaisjärjellään, mutta tiedemiehet eivät, ja lopputuloksena Eurooppa on sellaisessa suossa, että pahemmasta ei väliä. Tämä olkoon esimerkkinä tiedeuskovaisille, että tiedekin voi erehtyä ja tulkita ja lausua asioita, joilla ei ole korrelaatiota todellisessa elämässä. Susiasia on sellainen, että tutkijankammioiden viisaudet joutuvat kansalaisten "pyyhinpaperiksi" siitä syystä, että todellinen tilanne tiedetään kokemuksen kautta ja siinä ei asennoituvat mielipiteet "tieteenkään" nimissä enää paina. Tiedeuskovaiset huom., Punaisen kirjan mielipiteet eivät vastaa suden eikä eräiden muidenkin kuten keskustelussa esille tuotujen ilveksen ja liito-oravan osalta todellisuutta, Pahempi punaiselle kirjalle. Tiedeuskonto on mahdollista ja joskus perusteltuakin - mutta ei kaikissa suhteissa, ja aina on ollut auktoriteettiuskoisia, jotka eivät pysty muodostamaan tosiasioiden mukaista näkemystä asioista, tällä kertaa suden suhteen. Kumpa tiede olisi osannut rahoitusteoriankin panna siihen raamiin, johon mökin ukko ja akka ovat aina osanneet sen asettaa, niin Euroopassa menisi talouden kannalta hiukka paremmin. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45523 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1733 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
728 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
174 Luotu: 30.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
168 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20865 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
123 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025