Itsenäisen päätösvallan puolesta - För suveräniteten

Henry Björklid

/ #199 EVM-äänestys tänään klo 10.00 jälkeen

21.06.2012 09:25

Mitä olisi voitu tehdä ja mitä tehtiin:

Vuoden 1990 ja eteenpäin, eri mahdollisuudet:

1) EU alkaa tutkimaan eri maiden todellisia edellytyksiä yhteiseen valuuttaan - ei tapahtunut

2) EU julkaisee miettii standardit taloudenpidolle, kirjapito- ja verotusjärjestelmille ja tutkii niiden yhteneväistämisen mahdollisuudet ja vaikutukset - ei tapahtunut

Jos nämä selvitykset oltaisiin tehty, olisi euro varmasti perustettu huomattavasti kiinteämälle perustalle.

________________________________________


Vuoden 2010 eri mahdollisuudet - Kreikka ja siitä eteenpäin:

1) EU ei tee mitään vaan antaa Kreikan mennä selvitystilaan.

2) EU-maat auttavat Kreikkaa lähettämällä asiantuntijoita (niinkuin Suomi lähetti Eestiin veroasiantuntijoita 1990-luvun alussa, jotta verotus saataisiin toimimaan).

3) Päätetty toimia vaihtoehto 2) mukaan plus lähettänyt humanitääristä apua tai ainakin luonnut valmiit organisaatiot tulevaa avuntarvetta varten.

4) Päätetty toimia vaihtoehtojen 2) ja 3) mukaan sekä auttanut Kreikkaa pääsemään eroon korruptiosta. Helpompi homma kuin yleensä luullaan, mutta tarvitaan a) kansan tuki ja b) tiukat lait ja valtuudet. [Esim. Venäjällä, ei mikään mallimaa sinänsä, kitketään pois ihan mikä tahansa este, kun halutaan. Yleensä ei haluta muuta kuin päästä mukaan jaolle.] Ulkopuolisena EU:lla ei olisi tätä ongelmaa/mahista.

5) Päätetty toimia vaihtoehtojen 2), 3) ja 4) mukaan sekä tiedottanut jokaiselle maalle, että he saavat itse päättää tukevatko omia pankkejaan vai ei.


Lähdetty siitä, ettei apua anneta muuta kuin taviksille, ennenkuin rakenteet on saatu kuntoon:

- verotus toimivaksi
- korruptio tukahdettua
- EU-tukirahojen kohtalot tutkittua
- Lyhyesti: Raaka peli - eliittiä säälimättä, lainrikkojat linnaan.

_____________________________________

Mitä EU:n politikot todellisuudessa tekivät?:

- Jakoivat veronmaksajiensa rahoja kansallisille pankeilleen,
- vaativat Kreikassa kansalaisten oloja kiristetäviksi,
- kiihdyttivät lamaa kulutuskysyntää kuristamalla,
- lisäsivät Kreikan velkaa sekä korkomenoja, ajoivat sen totaaliseen maksukyvyttömyyteen
- saivat aikaan mellakoita (jotka eivät vielä ole kunnolla edes alkaneet).
- Tämän jälkeen tämä sama tehtiin muutamassa muussa maassa.

Seuraavaksi Espanja, Kypros ja Italia... koneisto murskaa kaiken kohdalle sattuvan ja homma jatkuu.
Nyt luodaan EVM, rahastusautomaatti, joka tekee kaiken likaisen työn politikkojen puolesta yhdessä IMF:n kanssa, joka vuorostaan on hyvin tunnettu metodeistaan.
Etelä-Amerikan banaanivaltioiden metodit on nyt saatu tänne.
__________________________________

EVM-äänestys tänään, torstaina 21.6. 2012 kello 10.00
Katso suora lähetys täältä:

http://www.goodmoodtv.com/internettv/application/eduskunta/system/Eduskunta.html

_____________________


Näet myös tämän ja kaikki edellisetkin täysistunnot samasta, ylläolevasta osoitteesta.

Älä palkitse pettureita äänelläsi - allekirjoita ja jaa addressia!