Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Vieras |
/ #994 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Tuki Ry:stä27.06.2012 14:16#993: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Tuki Ry:stä Miksi lapsesi opiskelee musiikkiluokalla jos olet niin kovasti sitä vastaan? Ei ole mitenkään erikoista, että iltaisin järjestetään harjoituksia konsertin lähestyessä. Kenraaliharjoitukset pitää monesti järjestää iltaisin paikanpäällä, koska päiväsaikaan tila ei välttämättä ole vapaana tai muu koulutyö kärsii. Tämä käytäntö on käytössä muuallakin kuin vain Vaasan musiikkiluokilla. Yläkouluun siirtyessä tätä pelkoa ei ole, kun siellä perutaan koulupäivän aikanakin pidettävät kuorotunnit, vaikka esiintyminen olisi tulossa. Tätä on tapahtunut todella monta kertaa! Ja se valitettavasti näkyy myös esiintymisissä. Miettikääpä esimerkiksi tätä: Oppilas kysyy yläkoulun kuoronjohtajalta, että koska avataan ääntä? Opettaja tähän, että ei tarvitse avata kun se avattiin jo päivällä! Eipä ole opettajan käytös kovin ammattimaista, eikä tämmöistä kuoronjohtajalta odottaisi. Musiikkiluokilla on aina ollut ylimääräisiä harjoituksia koko historiansa aikana, eikä se ole koskaan ollut ongelma. Sen sijaan, että sinä vanhempana otat asenteen olla koko systeemiä vastaan heijastuu lapseesi. Tuskin perheesi vapaa-aika siitä kärsii jos lapsesi on ennen konserttia harjoittelemassa esitettäviä kuorokappaleita. Ei niitä kertoja vuoden aikana kuitenkaan kovin montaa tule. Vai pitäisikö lapsesi saada vapautus kuorosta, vaikka hän opiskelee musiikkiluokalla? Kuulostaa uskomattomalta, mutta vastaaviin sopimuksiin alakoulun rehtori on suostunut joidenkin perheiden kohdalla. Kyllä vanhempien on opetettava lapsilleen sitoutumista tiettyihin asioihin miten he sitä muuten oppisivat! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51051 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
397 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1079 Luotu: 25.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
48 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
221 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
311 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11074 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
934 Luotu: 17.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
849 Luotu: 14.06.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
131 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025