VETOOMUS JYRKI KATAISEN EROTTAMISESTA


Vieras

/ #165 Globaalin Talouslahkon Lakeija Katainen?

04.07.2012 06:39

Tosiaan Talouslahkolaiset eivät voi uskoa muuta kuin että Molek järjestää niin että veronmaksajat antavat heille kaiken, jopa sen miten valloittaa Suomi omakseen, ilmaiseksi ja jopa kansalaisten tahtoa vastaan.

Omasta rahasta luopuminen niin että tulee riippuvaiseksi yksityisen tahon liikkeelle laskemaan, korkovelkaan perustuvaan pyramidihuijaukseen, Tukipaketit, EVM-yhtiön hyväksyminen vaikka se on asetettu talouslahkolaisten toimesta kaiken valvonnan ja toimenpiteiden yläpuollle, jne jne...

Raharikkaiden Molekin palvojien mielestä ei voi olla valtiota joka antaisi nämä myönnytykset jollekin joka on vannoutunut viemään alku-asukkailta kaikki oikeudet elää normaalia elämäänsä ja pakottamaan korkovelan sekä diktaattorisen saneluvallan heille ikuiseksi pannaksi.

Paitsi jos Molek on mukana kuvioissa auttamassa. Siksi globalistit kerääntyvät kerran vuodessa "välittämisen hautajaisrituaaliin" Bohemian Groveen. Tästä on salaa kuvattua materiaaliakin. Siellä presidentit, pankkiirit, oikeuslaitosten pomot jne. pitävät homo-orgioitaan, kulkevat alasti, palvovat Molekin patsasta, ja uhraavat lapsen (kuulemma nukke kuitenkin) rituaalina tuleen:

http://www.docstoc.com/docs/88443834/The-Truth-About-the-Bohemian-Grove

Pankkiirit eli globalistiset talouslahkolaiset korkkaavat siis samppanjaa samalla kun Katainen ja muut lakeijansa yrittävät selittää kansalaisille miten on mahdollista että heidän varallisuutensa ja kansanvallan antaminen vastikkeitta suurpääomalle olisi kansalaisten etu.

Tämä kyky aivopestä kansalaiset jotenkin kieltämään päivänselvä ryöstö heiltä rikkaille, vahvistaa gloalistien uskoa Molekin kaikkivaltiuteen rajattomasti, ja tämä myös satakertaistaa heidän päättäväisyyden olla ryhtymättä sellaisiin toimiin jotka palauttaisivat demokratian ja ihmisistä välittämisen yhteiskuntaan, jota ohjaksien takaisin antaminen valtioille tarkoittaisi.

Tietysti myös Lisssabonin sopimus, ja se tosiasia että Suomenkin lainsäädännöstä jo 89% on EU-lainsäädäntöä, jo itsessään varmistaa että samat tahot jotka rahoittivat bolshevismi-holokaustin sekä NAZI-hirmuvallan "pysyvät ruodissa".

Molekin palvojille, eli bankstereille, on maailman helpoin asia vakuuttaa seurakuntansa, eli eri valtioiden valtapuolueet jotka ovat rahoittaneet valtaan, Molekin olemassaolosta pelkästään sanomalla että maa jonka kansa oikeasti vastustaa ulkomaista saneluvaltaa, varsinkin lainvastaista pakkoliittovaltiota sekä sen tuomaa maksajan roolia EU:ssa, ovat Molekin ansassa, ja Molek vaikuttaa mm. viihdeteollisuuden sekä monopolimedian kautta niin että kansalaiset ovat aseettomia tässä Molekin eli Lusiferin vallankaappauksessa sekä varallisuuden siirrossa monelta harvoille.

Suomalaiset on aivopesty niin hyvin että hyväksyvät edes ajattelematta asiaa senkin, että eräs ilmainen luonnonvara, rajattomasti saatavissa, on annettu juuri Molekin palvojille suurenmoiseksi tulonlähteeksi kansalaisilta.

Raha, valuutta, vaihdantaväline. Jokainen suvereeni valtio voi itse luoda valuuttansa, mutta suomessa Molekin palvojat ovat saaneet sopimuksen, jossa jo nyt yli 2 miljardia euroa annetaan maksuna siitä "että saa olla mukana käyttämässä euroja vaihdantavälineenä".

Tämä on tietenkin yhtä hölmöä kuin että naapurin Erkki tulee luokseni ylärinteeseen ja tarjoaa vapaahetoisesti että maksaa minulle satasen kuussa siitä että hän ottaa vettä omasta kaivostaan käyttöönsä. "Sinun maaperän kautta vesi tulee kaivooni, joten allekirjoita tähän että jos en kykene maksamaan vesimaksua, niin saat otta jopa taloni omaisuudeksesi, ja perheeni muuttaa muualle".

Näin Molekin palvonta rahan alttarilla, leviää, ja äärimmäinen typeryys samalla. Kansalaiset antavat mandaatin hoitaa maansa hallintovallan sekä talous-asiansa niiden kansainvälisten toimijoide välityksellä jotka ovat yhä uudestaan murhanneet miljoonia ihmisiä saavuttaakseen megalomaniset tavoitteensa.

On jopa perusteltua väittää että EU on NAZI-saksan ja Leninin Bolshevismin yhteiskuntakokeilujen tulos.

Tästä syystä toivon että jotakin tehdään että saadaan maanpetturit ja kansanpetturit valtakunnanoikeuteen, jos sellaista tahoakaan enää oikeasti on suomessa?