Terveyspalvelua Turkin turistille

Pirkko Etelävuori
Adressin tekijä

/ #11 360 vetoaa Suomen valtioon terveyspalveluje puolesta

18.12.2010 18:16

Nyt joulunalusviikolla 360 vetoaa Turkissa lomailevien ja oleskelevien suomalaisten terveyspalvelujen puolesta.

Useimmat lomalaiset sekä talvehtivat maksavat samalla tavalla veroja ja muita maksuja kotimaahansa kuin siellä pysyvät. Vasta kotimaan toiseksi muuttaminen vaikuttanee verovelvollisuuteen ja sitähän ainakaan iäkkäään suomalaisen ei kannata tehdä vaan pitää kotimaana oma isänmaansa. Esim. yllättävä sairaus ja ikä saattaa viedä hyvänkin kielitaidon eikä siten hoitoon joutuessaa ole turvallinen olo vieraassa ympäristössä vaan pitkään sairastatteaessa  on parasta päästä kotiin.

Mutta iän tuomia ongelmia on hyvä torjua talvehtimalla etelässä tuoreita hedelmiä ja vihanneksia nauttien. Ulkoilu liukastumatta säästää myös verovaroja meiltä kaikilta suomalaisilta. Ja kotimaasta vierailtaessa muualla emme ole kuukausittain kuormittamassa mitään kotimaan palveluja, mutta jos laiminlyömme ulkomailla oleskellessamme kroonisen sairauden   seurannan sen vuoksi, että emme osaa hakeutua terveyden hoidon palveluun, kun emme kuulu mm. Turkin SGK-vakuutuksen piiriin, se lisää kotimaassa kesää viettäessämme tarvetta terveyspalveluun sekä riskiä kroonisten sairauksien piilevästä pahenemisesta seurannan puutteen vuoksi.

Eräät sairaudet ovat vaikeita syyskeleillä mm. reuma. Sydänpotilaalle paukkupakkaset astmaatikon tavoin ovat turha rasite. Alanyan tasaisempi ilmasto helpottaa potilaan eloa ja lisää mahdollisuutta ulkoilla ja harrastaa muutakin kuin television katselua ja kotiaskareita. Televisiohan ei enää palvele ulkomailla olevia suomalaisia, joten sekin terveysuhka ei vähennä liikkumista ulkona.

 

Useilla ulkomailla talvehtijoilla tai pitkään ulkomailla oleskelevilla on siihen asiallinen syy, perhesuhteet  joillakin, mutta hyvin useilla syyt ovat terveydelliset,  joten ei kannata kadehtia poissa olevia. Elo ei ole auringosta huolimatta mutkatonta vieraassa kultuurissa eikä etenkään silloin  kun terveyspalvelut eivät ole kunnossa eu-n ulkopuolisessa maassa, jossa ei ole kahden välistä sosiaaliturvasopimusta.

 

hyvää tahtoa ja ymmärrystä toivoen

 

adressin laatija

pirkko