Kannabis lailliseksi

höh

/ #3787 Rahaa valtiolle

09.08.2012 12:18

Kannabiksen polttelu ja kasvattelu tulisi pistää kovan verotuksen alle kiellon sijaan ja mainostaa sitä turisteille. Tämä toisi huomattavia verotuloja ja vähentäisi paljolti huumerikosten määrää sekä selvittelyyn meneviä varoja.
Tämä aktivoisi myös työttömät kannabiksen kasvattelijat maksamaan veroja sillä veronkierron rangaistukset ovat huomattavasti rankempia kuin huumausainerikosten rangaistukset.
Päihdehuolto tulisi mitä luultavammin helpottumaan sillä tällaisessa systeemissä ei olisi yhtä suurta syrjäytymisen vaaraa kuin nykyisessä. Nykytilanteessa yksinäinen käyttäjä syrjäytyy tai jopa syrjäytetään helposti käyttönsä takia, kun siitä ei uskalleta puhua rangaistuksen uhalla. Puhun tässä nyt kokemuksesta.
Yhdessäkään maassa jossa käyttö on dekriminalisoitu eivät ongelmat ole kasvaneet, pikemminkin päin vastoin.
Turisteille myyminen saattaisi lisätä turismia huomattavasti, eteenkin kun alankomaissa on päätetty lopettaa se. Tämä saisi kannabisturistien katseet kääntymään suomeen päin. Vaikutuksen alaisina turistit ostavat myös paljon herkemmin ruokaa vaikka se olisi ylihintaista. Itse kannbiksen hinnan voisi myös asettaa melko korkeaksi perustellen kovan hinnan esimerkiksi suomen puhtaalla luonnolla jne. Suomen luonnollahan on tunnetusti hyvä maine puhtaudensa puolesta ja tämän takia suomalainen kannabis olisi "parempaa" kuin muut.