Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!

Harri Yli-Huidan kirjoitus:

/ #3286 Ilkka-lehden mielipidepalstalla 20.10.2012 julkaistu

20.10.2012 21:00

Kirkollinen politikointi harmittaa
http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/kirkollinen-politikointi-harmittaa-1.1274754
lauantai 20.10.2012

Lähi-idän tilanne sekä Israelin ja palestiinalaisarabien välinen jännite on jatkuvasti päivänpolitiikan polttopisteessä. Eikä tilanteeseen ole lähitulevaisuudessa odotettavissakaan pysyvän rauhoittumisen merkkejä.
Minusta Suomen ulkoministeriön tulisi kuitenkin suhtautua asiaan puolueettomasti, mutta näin ei ole valitettavasti ollut viime aikoina ainakaan YK:n äänestyksissä. YK:n turvallisuusneuvoston mahdollista Suomen jäsenyyttä en siksi toivo.
Vielä ikävämpi on, kun luterilainen kirkkomme erään järjestönsä edesauttamana asettuu melko yksipuolisesti toisen puolelle toista osapuolta vastaan, vaikka kyseinen järjestö itse väittääkin vain auttavansa ja kannustavansa avuntarpeessa olevia. Selvältä politikoinnilta sen toiminta alueella on kuitenkin monta kertaa vaikuttanut.
Suomen kirkon monissa jumalanpalveluksissa rukoillaan enää valitettavan harvoin Raamatun kehotuksen mukaisesti Israelin puolesta. Tietenkin arabi- ja muslimikansojen puolesta rukoileminen on myös tärkeää. Voimme rukoilla erityisesti sitä, että Jeesus saisi avata ja muuttaa ihmisten sydämet anteeksiantamuksellaan ja rakkaudellaan.
Puolueelliselta tuntuu silti ainakin yhden kirkkomme nykyisen kaavarukouksen rukous, että Israel suostuisi sovintoon naapurikansojen kanssa. Todellisuudessa asia on yleensä juuri päinvastoin: naapurikansojen tulisi suostua sovintoon ja rauhaan Israelin kanssa, mutta islamin valta- ja tuhoamispyrkimysten tähden se on vain kaukainen haave.


Harri Yli-Huita
Laihia

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…