Varekallion Tuulipuisto
Pirkko Lehto |
/ #24 Re: Tarkkuutta & faktapohjaisuutta kommentointiin16.11.2012 18:02#23: Heikki Raunio - Tarkkuutta & faktapohjaisuutta kommentointiin Uudessakaupungissa ja Porissa ovat kaupunkimaisemaan/teollisuusmaisemaan rakennetut myllyt, jolloin itse maiseman taustana on jo tietty melutaso. Nyt rakennettavat tuulipuistot sekä Lokalahdelle että Elkkyisiin tulevat maaseutumaiseen ympäristöön. Täällä on illalla ja aamulla hiljaista, vain luonnon äänet "häiritsevät" - eräs kaupunkilainen kun valitti lintujen alkavan huutaa jo aamulla kello 3 alkaen, ja hänen oli pakko panna ikkuna kiinni. Kyllä, olen käynyt Uudessakaupungissa. Sorvakosta katsoen tuulimyllyt ovat ihailtavan uljaita. Näkyvät hyvin siis 5 kilometrin päähän, eivät kuulu eivätkä välky - välissä on riittävästi merta ja ulappaa. Eivät ole vaikuttaneet Sorvakossa asuntojen hintoihin, eivätkä merkittävästi viereisissä saarissa olevien kiinteistöjen hintoihin. Sorvakosta näkyy muuten samalla katsauksella Yaran Uudenkaupungin tehtaan piiput, eli rakennettu tuulimylly ei ole yksin maisemanrikkojana. Lokalahdella maiseman erottuvin kohta on muutaman kuivurin ja komean kallion lisäksi keski-aikaisen kirkon silhuetti. Siihen maisemaan tuulimylly iskee kuin nyrkki silmään. Samoin on Elkkyisissäkin. Pelto- ja metsämaisemaa eivät riko muut kuin rakennuskaavan tiukasti säätelemät "maalaiskulttuurimaisemaan sopivat ulko- ja asuinrakennukset", täällä kun on tähän asti kielletty jopa valkotiilisten, holvikaarellisten valmistalojen rakentaminen "liian espanjalaistyylisinä". Näiden tuulivoimahankkeiden takana eivät ole pelkästään luonnonmukaiset näkökohdat, vaan selkeä kova bisnesajattelu: pääoman mahdollisimman suuri tuotto lyhyellä tähtäyksellä. Taaleritehdas on pelkkä sijoitusyhtiö, jonka tarkoituksena on mahdollisimman pian myydä ko. myllyt voimayhtiöille . Nämä yhtiöt taas haluavat mahdollisimman tehokkaan tuoton, jota voidaan ainoastaan kasvattaa lisäämällä myllyjen käyntiaikaa tai myllyjen määrää ko. alueella. Aluevaraukset ovat riittävän suuria ( vrt. Englanti/Saksa/Tanska/USA) 10-40 tuulivoimalalle.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43071 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10417 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1071 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
707 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
614 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
94 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
83 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
653 Luotu: 06.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1704 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025