Stop eläinsuojeluterrorismille.

heitä villi veikkaus
Vieras

/ #62 nämä on nähty...

24.01.2011 23:00

eiköhän se ois helepoin olla aivan hilijaa meilläki tuottajilla näistä asioista. nämä kiihkoilijat eivät oo valamiita kahtomaan asiaa meän vinkkelistä, eivätkä kenenkään muunkaan vinkkelistä. tärkein on se oma mielipide joka on hiljaa siellä omissä päissä pähkäilty. erottaisivat nyt lapin, kainuun ja pohjanmaan omaksi valtiokseen niin saisivat siellä etelässä pähkäillä niien eläinaktivistien kanssa keskenään. meikäläisellä alakaa pikkuhiljaa keittää nupissä jo nämä kinat ja vastakkainasettelut tuottajan ja kuluttajan välillä. pohojosemmassa ihimiset sentään tajuavat vähänkään arvostaa alkutuotantoa ja sen merkitystä.
tälle suurkapitalistille sanoisin vielä että; tulevissa kiistoissa muista, että tällä hetkellä pärjäävät kaikista parhaiten pienet tilat joilla ei ole esimerkiksi ylihintaisia suomalaisella rakennustekniikalla tehtyä navettainvestointia alla velkataakkana. lisäksi suomessa ruoka on muuhun hintatasoon suhteutettuna kolmanneksi tai neljänneksi halvin ruoka EU:n alueella. vieläkin haluaisin kertoa pienen esimerkin maatalouden tukemisesta EU:n alueella; tuet määräytyvät kunkin maan heikoimpien ja parhaimpien olosuhteiden mukaan, esimerkiksi eräässä itäisessä saksan maakunnassa saadaan etelä-suomeen nähden kolminkertainen viljasato, ja sinne maksetaan tuplasti tukia hehtaaria kohden.
yhteenvetona voisi sanoa, että tukijärjestelmä ei ole niin yksinkertainen, kuin mitä voisi kuvitella. Myöskin voisin muistuttaa että näitä tukia ei saa tekemättä mitään (toisin kuin esim. sosiaaliapu, joihin maataloustukia virheellisesti, osin myös provokatiivisessa mielessä satunnaisesti verrataan).

ihan näin uteliaisuudesta voisin kysyä suurkapitalistilta myös, että keskitettäessä ihmiset kaupunkeihin, mitä peruselinkeinoja kaupunki tarjoaa, joka korvaisi esimerkiksi maa-, ja metsätalouden. pelkillä palveluilla ei elä, tiedäthän sen. kaikista huvittavimpana pidän ehdotusta kaiken tämän rahan siirtämistä pääkaupunkiseudun julkiseen liikenteeseen, miten kuvittelet sen tuovan n. 60 000 työpaikkaa + välilliset vähennettävät. mitkään suomesta poispäin pyrkivät suuryritykset tuskin pystyvät kehittämään näitä työpaikkoja, kun entisiäkin ollaan vähentämässä.
argumenttisi voitaisiin jopa ottaa tosissaan, asiallisuutensa vuoksi. kaino toive asiaan perehtymiseen voitaisiin esittää, ilmeisten asiavirheiden tähden. toivoisin pystyväni puhumaan kasvotusten, mutta oletan välimatkan olevan kohtuuttoman suuri kyseisen ajatuksen toteuttamiseen.

tämä viesti on kyllä jokseenkin aiheesta poikkeava, mutta pakko sanoa että kyllä kait tämä koko ketju on lähteny jo kaartelemaan aiheen laidoille.