Levemir-insuliinin korvattavuus turvattava

Tupladiabetes

/ #31

14.12.2012 09:47

Minulla on ollut 1-tyypin diabetes vauvasta asti, eli reilusti yli 30 vuotta. Nyt 7-vuotias tyttäreni puolestaan on sairastanut diabetesta kaksi vuotta. Molemmilla käytössä Levemir, ja se todellakin on ainoa, hyvä, pitkävaikuttainen insuliini, joka toimii kyllin tasaisesti, jotta hyvään hoitotasapainoon on mahdollista päästä ja diabeteksen hoidossa on edes jonkinlaista ennakoitavuutta. Diabeteksen hoito, ja varsinkin kasvavilla lapsilla, on siinä määrin haastavaa, että insuliinin vaihto väkisin huonommin toimivaan vaihtoehtoon saattaa merkitä valtavasti ylimääräisiä lääkärikäyntejä, verensokereiden heittelyjä, ja huonontunutta hoitotasapainoa, mikä puolestaan pidemmällä ajalla vaikuttaa taas diabeteksen lisäsairauksien syntymisen riskiin. Lisäksi tällainen päätös poistaa hyvin toimiva insuliini vaikuttaa henkiseen hoitomotivaatioon ja jaksamiseen merkittävästi. Jos jaksettaisiin laskea vähän pidempiaikaisia vaikutuksia monesta eri näkökulmasta, ja kuunnella asian parhaita asiantuntijoita, eli insuliinin käyttäjiä ja heitä hoitavia lääkäreitä, tultaisiin takuuvarmasti sellaiseen tulokseen, ettei tässä pitkässä juoksussa ainakaan säästetä, vaan mahdollisesti jopa päin vastoin. Aivan pöyristyttäviä suunnitelmia!!!