IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

oulusta ollaan
Vieras

/ #394 Terveiset Oulusta

31.01.2011 13:11



UUTINEN


Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on käynnistynyt laajamittainen suo-ohjelmatyö.


Pohjois-Pohjanmaan liitto on käynnistänyt laajan soita koskevan kehittämishankkeen, Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelman valmistelun. Alkuvaiheen tutkimuksista vastaavat Metsäntutkimuslaitos ja Oulun yliopisto.

Pohjois-Pohjanmaa ja Länsi-Kainuussa soita on paljon, yhteensä 2,1 miljoonaa hehtaaria. Soita käytetään hyvin erilaisiin tarkoituksiin kuten turpeen hankintaan tai retkeilyyn hiljaisissa suomaisemissa.

Käynnistyneessä hankkeessa valmistellaan pitkän aikavälin yhteen sovitettu kehittämisohjelma soiden käytöstä. Tavoitteina on edistää soiden monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen turvaamista, soiden talouskäytön (turvetuotanto, metsätalous ym.) kehitystä ja soiden virkistyskäyttöä. Hankekokonaisuudesta vastaa Pohjois-Pohjanmaan liitto. Hanke pohjautuu eri asiantuntijatahojen laatimiin osatöihin. Tärkeimpien osatöiden toteuttajat ovat: Geologian tutkimuskeskus, Metsäntutkimuslaitos ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus. Hanke kestää elokuulle 2012.

Työtä ohjaavat soiden käytön eri tahot: alueviranomaiset, kunnat sekä talouskäytön, luonnonsuojelun ja maanomistuksen intressitahot. Valmistelussa pyritään monipuoliseen vuorovaikutukseen. Eri vaiheista tiedotetaan hankkeen edetessä. Asukkaille ja paikallisille tahoille järjestetään keskustelutilaisuuksia ja maanomistajiin ollaan yhteydessä maastotutkimuksista. Selvitysalueena on Pohjois-Pohjanmaa kaikilta osin ja Kainuu tietyiltä osin: Kainuussa on lisäksi rinnakkaishankkeena käynnissä oma maakunnallinen suoselvityshanke.

Hanke rahoitetaan pääosin Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämällä rahoituksella. Lisäksi rahoitukseen osallistuvat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat, Pudasjärven kaupunki, Utajärven ja Siikalatvan kunnat, Vapo Oy, Turveruukki Oy ja Oulun Energia yhteisesti, Kanteleen Voima Oy, Laanilan Voima Oy, Kuivaturve Oy ja Tornator Oy. Ympäristöministeriö on rahoittanut erillistä liitännäishanketta.

Myös kansallisesti soiden käyttö on ajankohtaista. Ensimmäinen soiden ja turvemaiden kansallinen strategia valmistunee helmikuun alussa. Sen laadinta käynnistyi vuoden 2009 alussa Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen aloitteesta. Uudet kansalliset linjaukset sovelletaan välittömästi alkaneessa maakunnallisessa hankkeessa.