VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Peloton |
/ #5030 Peloton traktorikuskeista15.01.2013 12:03Niin. Siis koska et lue muuta kuin...?, niin tässä pieni otos traktorikuskien kunnosta:
Traktorinkuljettaja kynti humalassa tietä Paraisilla7.5.2010 10:52 STT Humalainen traktorinkuljettaja kynti yli sata metriä pitkän uran tiehen Paraisilla Länsi-Turunmaalla perjantain vastaisena yönä. Traktorin perässä ollut aura oli jäänyt alas, kun kuljettaja lähti liikenteeseen. Aura kynti tienpinnan asfalttiin puoli metriä leveän ja 10 senttiä syvän uran, kerrottiin Varsinais-Suomen poliisilaitokselta. Traktorinkuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,08 promillen lukemat. Miestä epäillään rattijuopumuksen lisäksi vahingonteosta. Traktorinkuljettaja tuhdissa humalassa28.8.2011 14:15 Traktori ja siihen kytketty perävaunu suistuivat ojaan Porvoon Ilolassa lauantaina iltapäivällä. Yrityksistä huolimatta traktorin kuljettaja ei saanut ajoneuvoa omin avuin pois ojasta. Oman kertomuksensa mukaan kuljettaja oli poistunut paikalta ja juonut harmistuneena alkoholia. Tämän jälkeen hän oli ottanut toisen traktorin ja mennyt vetämään aiemmin ojaan suistunutta ajoneuvoa takaisin tielle. Paikalle soitettu poliisipartio ehti puuttua tilanteeseen. Kävi ilmi, että nelikymppinen porvoolaismies oli varsin tuhdissa humalassa. Hän puhalsi alkometriin peräti 2,4 promillea. Ajo-oikeutensa hän oli menettänyt jo aiemmin. Miestä epäillään nyt törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
16.12.2011 KP24 | Päivitetty: 16.12.2011 Humalainen traktorinkuljettaja aurasi naapurin mattotelineen ja kuusen nurin Perhossa Epäilykset juontavat perjantain vastaiseen yöhön, jolloin poliisi sai ilmoituksen traktorilla ajelevasta rattijuoposta Perhossa. Partion saapuessa paikalle vastaan tuli henkilöauto, joka pysähtyi talon pihaan. Kuljettaja puhallutettiin ja alkometri ylsi lukemaan 2,43 promillea. Partion lähtiessä puhuttamaan naapuria virkavalta havaitsi, että tiellä oli liikuttu traktorilla, jonka perässä oli ollut lana ja sillä oli työnnetty lunta. Naapuri kertoi heränneensä, kun mies oli ajanut traktorilla pihaan kolaamaan lunta. Puuhassa pihalla ollut mattoteline jäi traktorin alle. Kuljettaja ajoi myös monta metriä korkean pihakuusen nurin. Teot suututtivat naapurin. Hänen ja traktorimiehen välillä syntyi riitaa, minkä seurauksena traktorimies löi naapuriaan päähän.
Humalainen traktorikuski suisti bussin päin puutaSTT 12.3.2011 11:33 (Päivitetty 12.3.2011 11:33) Traktorin kanssa kolaroinut linja-auto törmäsi perjantaina puuhun Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla. Linja-autossa oli kaksi lasta, jotka viettiin lääkärintarkastukseen. Humalassa ollut traktorinkuljettaja oli kääntynyt pihatieltä linja-auton eteen, kertoo poliisi. Traktori pyörähti törmäyksen voimasta pyörillään ympäri, jolloin sen yläasennossa olevat etupiikit rikkoivat tieltä suistuvan linja-auton sivuikkunoita. Traktorinkuljettaja puhallus alkometriin ylitti törkeän rattijuoppouden rajat. Lisäksi häneltä puuttuu traktorin ajamiseen vaadittava kortti.
Humalainen kepulainen traktorikuski häiriköi Ylöjärvellä25.5.2012 12:45 Hätäkeskus sai perjantaiaamuna kello 7.20 ilmoituksen tiellä laidasta laitaan seilaavasta traktorista Ylöjärvellä.
UutisetPäivitetty 28.12.2012 09:27, julkaistu 28.12.2012 09:27 Humalassa traktorilla ojaanLähetä palautetta toimittajalle Traktorinkuljettaja puhalsi alkometriin 1,83 promillen lukeman ajettuaan ojaan Keuruun Haapamäellä torstaina iltapäivällä. Keuruulaista 1952 syntynyttä kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Tiehöylää perässään kuljettanut traktori ajautui tieltä Riihontien ja Jokelantien risteyksessä noin kello neljän aikaan iltapäivällä. Ajoneuvon kuljettaja ei loukkaantunut, eikä tiellä suistumisen hetkellä ollut muuta liikennettä. Pelastuslaitos varmisti, ettei liikenne vaarantunut painavan ajoneuvon noston aikana.
Henkilöauto traktorin kyntöauroihin, kuljettaja humalassa21.10.2012 14:17 Kommentit0 Poliisille tuli lauantai-iltana ennen seitsemää ilmoitus henkilöauton ja traktorin välisestä liikenneonnettomuudesta Sahankyläntiellä Kauhajoella. Yli 50-vuotias Kauhajoella asuva mies oli kuljettanut henkilöautoa Sahankyläntiellä ja suoralla tieosuudella tien leveys ei tahtonut riittää hänelle, vaikka vastaan tullut traktorinkuljettaja oli pyrkinyt väistämään kohtaamisessa omassa ajosuunnassaan tien oikealle puolelle pientareelle. Henkilöautoa kuljettanut mies törmäsi traktorin nostolaitteisiin kytkettyihin kyntöauroihin, jolloin henkilöauton vasen etukulma ja koko vasen kylki saivat huomattavia vaurioita. Henkilöauton kuljettaja ei loukkaantunut. Hänelle suoritetussa puhallustestissä selvisi tien riittämättömyyden syy. Kuljettaja puhalsi 2,22 promillea ja auton papereita tarkastellessa tuli vielä ilmi, että henkilöauto oli käyttökiellossa katsastamattomuuden vuoksi. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45523 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1733 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
728 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
173 Luotu: 30.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
168 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20865 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
121 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025