Kotihoidontukea korotettava!!!

Jalle

/ #151 laskuvirhe?

23.01.2013 16:22

Addressinluoja lienee verrannut virheellisesti peruspäivärahaa ja kotihoidontukea keskenään tai sitten poiminut jommankumman tuista virheellisesti esittelytekstiinsä. Em. tukien erotus on 347,54 €/kk.
Ollakseen johdonmukainen tulisi oikeasti verrata peruspäivärahaa ja äitiyspäivärahaa, jotka on siis tarkoitettu eräänlaiseksi ansiotuloksi, toinen työttämälle ja toinen äidille. Tällöin adressiin kirjattu ero kaventuu. Tämän lisäksi ehdotuksessa hieman arveluttavalla tavalla esitetään lakimuutoksen vähentävän työttömien määrää. Tämä ei pidä paikkaansa. Työsuhteessa oleva kotihoidontuelle jäävä äiti on aikanaan varmuudella työmarkkinoiden käytettävissä. Työttömän työllistyminen tukikauden päättyessä on epävarmempaa, jolloin käytännössä saavutetaan vain kosmeettinen parannus työttymyystilastoihin, ei itse työttömyyden syihin.

Adressissa on hyvää se, että siinä esitetään tukijärjestelmien yksinkertaistamista ja yhtenäistämistä. Monimutkainen tukiviidakko ylläpitää tarpeettomasti raskasta hallintoa ja tämän vuoksi tavoite on hyvä.
Kansalaisaloitteen perusteluosio on kuitenkin koostettu virheellisiin lukuihin perustuen ja itse tavoite ei ole kaikilta osin seurannaisvaikutuksiltaan niin positiivinen, että voisin sitä kannattaa.
Toivotan onnea aloitteelle, mutta jätän sen allekirjoittamatta.