IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ


Vieras

/ #407 KIINTOAINETTA ON

01.02.2011 16:32

Ollaan todella eksytty pääasiasta, eli turpeennostosta aiheutuvien päästövesien puhdistuksesta. Toki mielipiteitä voidaan vaihtaa ja syyttää/puolustella turveteollisuutta, mutta adressin nimien keräämisellä on ollut ja edelleen on tarkoitus
vaatia kunnollisia puhdistuslaitteita käytössä oleville ja tuleville turvesoille. Mikään kirjoittelu ja vakuuttelu turpeen hyödyllisyydestä ei poista sitä asiaa, että kiintoaine ja humuspäästöt ovat näkyvissä laskuvesistöissä. En tarvitse tieteellisiä tutkimustuloksia silloin, kun kaikki se "möhnä" on aistinvaraisesti havaittavissa ja sen aiheuttamat haitat tuntee ja näkee. SITÄ TOSIASIAA EI KUKAAN VOI KIISTÄÄ! No, ehkä liioittelin, sokea ei sitä näe eikä nähtävästi vapolainenkaan, olkoon koulutustaso kuinka korkea tahansa.
EU on puuttunut Suomen merialueiden kuntoon ja vaatii sanktioiden uhalla parannuksia, odotan todella, että sama tapahtuu järvien kohdalla ennen kuin on liian myöhäistä.


Ulla-Maija Heikkonen