Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara
Kommentoitu viesti
HESE |
#102501.04.2013 10:02Lumet sulaa, maa kuivuu, kesä tulee. Alkaa jälleen kuivan uraanipölyn hallitsematon leviäminen tuhansien neliökilometrien alueelle, jopa kauemmaksikin. Raskaista kaivostöistä, kuten räjäytykset ja raskaan kaluston (dumpperit, kaivurit, kuormaajat) liikkuminen kaivosalueella aiheuttaa maasta sankan pölypilven nousemista, joka lähtee tuulen mukana satojenkilometrien vaellukselleen, myös kohti ihmisasutuksia. Tämä pöly sisältää kaikkea niitä samoja aineita hienojakoisessa muodossa mitä itse kaivoksesta räjäyttämällä irtoaa, eli uraania ja raskasmetalleja ym.ym.ym. Myrkkypöly laskeutuu tietysti sitten aikanaan valitsematta laskeutumispaikkaa, siis ihan kaikkialle, metsiin, järviin, jokiin, pelloille, pihoihin, rakennusten ilmastointikanaviin, siis kaikkialle. Hengitettynä pöly jää keuhkoihimme, jossa sillä on aikaa pitkäaikaiseen vaikutukseen aiheuttaen meille ja eläimille sairauksia. Pelloilta tämän myrkkypölyn vaikutus siirtyy ruokamme mukana meihin ihmisiin sekä karjaan ja karjan kautta lopulta meihin ihmisiin. Vedet ja kalat saastuu,joiden kautta myrkyt saavuttavat taas jälleen meidät ihmiset, koska olemmehan ravintoketjun viimeisiä. Ainakaan minä en saa Talvivaaran kaivoksesta minkäänlaisia rahallisia tuottoja, mutta myrkky osingot on kyllä taattu. Kenelläkään ei ole oikeutta myrkyttää minua. Jos tätä tietoista myrkyttämistäni ei Suomen eduskunnan ja/tai viranhaltioiden toimesta lopeteta, katson minulla olevan omankädenoikeus itsepuolustuksena lopettaa se itse, vaikka sitten väkivalloin. Suomen eduskunta ja ELY sekä muut ympäristö- ja kaivos viranomaiset myös poliisi ovat kaikki tietoisia kaivoksen yhä jatkuvasta aiheuttamasta ympäristörikoksesta, mutta eivät tee eivätkä ole tehneet oikeastaan mitään asian korjaamiseksi. |
Vastaukset
vieras |
#1030 Re: Ville Niinistö velkoineen2013-04-01 18:43:25Heselle valtavat kiitokset hyvästä sekä asiallisesta kirjoituksesta ,tästähän iloitsee Koko Suomen kansa ! |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1635 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17213 Luotu: 25.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1082 Luotu: 03.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
926 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
784 Luotu: 06.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1381 Luotu: 29.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
627 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
598 Luotu: 07.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
518 Luotu: 07.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
411 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12652 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
336 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
259 Luotu: 08.05.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
255 Luotu: 04.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
218 Luotu: 05.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
579 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Luohuan koulun puolesta
871 Luotu: 24.04.2024
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Konginkankaan keskustan ja pohjoisen liittymän välille/ Pohjoishiekka-Vt4
153 Luotu: 02.05.2024