Parapsykologian tutkimusta Suomeen

Kommentoitu viesti


Vieras

#54

31.08.2013 05:02

Käsittääkseni parapsykologia kumpusi teosofiasta ja okkultismista.50-ja 60-luvuilla kylmänsodan aikana CIA ja KGB tutkivat kaikkia esp-ilmiöitä ja pullistelivat mahtavilla saavutuksilla.Lisäten vastustajan vainoharhoja.Kylmänsodan loputtua paljastui ja kerrottiin että nämä mahtavat saavutukset olivat feikkiä.Pitäiskö lämmitellä moista uudestaan ? Miksei keskityttäisi todellisiin kuten aivotutkimus ja psykedeliset aineet ?

Vastaukset


Vieras

#55 Re:

2013-08-31 05:47:39

#54: -

Parapsykologia ei ole kummunnut teosofiasta ja okkultismista. Pikemminkin päinvastoin: Teosofia kumpusi 1800-luvun lopulla vallinneesta ilmapiiristä ja silloinen parapsykologian tutkimus sekä joidenkin siihen asettamat odotukset vaikuttivat ehkä osaltaan teosofian kehitykseen. Maailman ensimmäinen parapsykologian tutkimusjärjestö perustettiin tiettävästi jo ennen teosofista seuraa.

Okkultismi taas on yleiskäsite, jolla ei ole paljonkaan tekemistä parapsykologian kanssa. Okkultismiin viittaavia liikkeitä on esiintynyt kautta historian. Niistä ei voi sanoa mitään kovin yleispätevää, mistä ne ovat kummunneet, mutta yksi tekijä ovat saattaneet olla hämmentävät parapsyykkiset kokemukset, joihin on etsitty selityksiä okkultismin parista.

Parapsykologian tutkimus on tiettävästi kummunnut tarpeesta tutkia näitä kokemuksia tieteellisesti sekä selvittää niiden tiimoilta hypoteesia, jonka mukaan ihmisen tietoisuus ei ole rajoittunut vain aivoihin. Silloinhan elettiin jyrkkää materialismin ja idealismin vastakkainasettelun aikaa, ja parapsykologia nähtiin mahdollisuutena saada todisteita jälkimmäisen puolesta. Kaikilla, varsinkaan merkittävimmillä, parapsykologian tutkijoilla ei ollut kuitenkaan taustalla mitään henkilökohtaista agendaa, tavoite oli vain pyrkiä tutkimaan näitä ilmiöitä tieteellisesti. Varsinainen akateeminen parapsykologia kehittyi vasta 1930-luvulla, sitä ennen menetelmät olivat hajanaisia ja laadultaan hyvin vaihtelevia, eikä tutkimustoiminta siis ollut alkuvaiheessa yhtä systemaattista.

Yhdysvalloissa parapsykologiaa tutkivat valtion taholla Pentagon sekä CIA projekti tähtiportin puitteissa, vaikka tokihan myös siviilipuolen projekteja oli runsaasti. Vastaavaa toimintaa harjoitettiin myös itäblokissa, siellähän kaikki virallinen tutkimustoiminta oli valjastettu valtion yhteyteen toisin kuin lännessä, jossa akateeminen tutkimus säilytti paremmin itsenäisyytensä. Projekti Tähtiportti lopetettiin vuonna 1995 joidenkin poliitikkojen säästövaatimusten johdosta, jossa yhteydessä sitten julkistettiin projektin loppupäätelmät. Sitä varten palkattiin tutkijoita arvioimaan tutkimusten pätevyyttä ja tilastollista merkittävyyttä, mutta loppuraportissa he eivät onnistuneet pääsemään yhteisymmärrykseen asiasta. Loppuraportissa ei siis todettu ilmiöitä feikiksi, vaan tutkittavan ilmiön (lähinnä ns. kaukokatsonnan) olemassaolo jäi kiistanalaiseksi.

Parapsykologian tutkimus on jatkunut senkin jälkeen, ei se ole mihinkään kadonnut. Suurin huomio tosin on valitettavasti nykyisin kohdistunut muuhun kuin perinteiseen tieteelliseen parapsykologiaan, millä tarkoitan näitä kummitusjahteja ja vastaavia. Perinteistä parapsykologian tutkimusta ei harjoiteta enää lainkaan yhtä intensiivisesti kuin 20 vuotta sitten, joka johtuu huomion siirtymisestä muualle ja osaltaan siitä ettei alalla ole onnistuttu saamaan kiistattomia, toistettavia tutkimustuloksia parapsykologisten ilmiöiden puolesta - ja siitä että parapsykologisia kokemuksia tutkitaan entistä enemmän perinteisen psykologian piirissä (ns. anomalistinen psykologia), jolloin tarve parapsykologialle on siltä osin vähentynyt. Anomalistisen psykologian tutkimus keskittyy kuitenkin puhtaasti psykologisiin selitysmalleihin, vaikka mielenkiintoisia luonnontieteisiinkin liittyviä kysymyksiä näihin kokemuksiin saattaisi liittyä - riippumatta siitä, onko ilmiöiden taustalla jotain paranormaalia. Kokemuksiin saattaisi liittyä optisia harhoja, luonnonilmiöitä tai kemiallisia komponentteja, joiden olemassaolosta tai vaikutusmekanismeista voisi saada uutta tietoa tutkimalla näiden kokemusten syitä laajemmin kuin vain etsimällä niille psykologian piiriin kuuluvia selityksiä.