Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#22155 Re: Re: Raamatun sanomasta ja sen ymmärtämisestä08.10.2013 14:36
Toisaalta: |
Vastaukset
Vieras |
#22156 Re: Re: Re: Raamatun sanomasta ja sen ymmärtämisestä2013-10-08 15:10:04#22155: - Re: Re: Raamatun sanomasta ja sen ymmärtämisestä Jotain olet ymmärtänyt perustavanlaatuisesti pieleen. 1. Suomalainen kulttuuri on toki kasvanut luterilaisuuden varjossa, josta on kaikuina monet arvostukset, kuten ahkeruuden hyveen korostaminen. Tänä päivänä luterialisuuden perinnöllä sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä niiden ahtaiden Raamatun tulkintojen kanssa, joita uskikset täällä viljelevät. Eikä siitä voi mitenkään johtaa, että Raamatun jonkun tulkinnan pitäisi edes olla edelleen moraalis-eettisen toiminna johtolankana. Sen aseman on ottanut jo aikaa sitten humanistinen ihmiskäsitys ja siitä johdetut ihmisoikeuksien periaatteet. 2. Toinen osapuoli todella vääntää asioita oman Raamatuntulkintansa pohjalta. Toinen taas viittaa Raamattuun lähinnä osoittaakseen, kuinka pähkähulluja nuo tulkinnat ovat. Sen sijaan he eivät perusta tasa-arvoista avioliittoja puolustavia teesejään Raamattuun vaan noihin mainittuihin ihmisoikeusperusteisiin. Toki Jeesuksen humanismia muistuttavasta ajattelusta välillä muistutetaan, se kun tuppaa sieltä uskisten Raamatusta tyystin kadonneen.
|
Vieras |
#22163 Re: Re: Re: Raamatun sanomasta ja sen ymmärtämisestä2013-10-08 16:23:16#22155: - Re: Re: Raamatun sanomasta ja sen ymmärtämisestä Nyt täytyy kuitenkin muistaa ettei maailma ja maailman kehitys pysähdy vain sen vuoksi että täällä joku pieni kansa haluaa tukeutua raamatulliseen pohjaan (tosin kyllähän niitä yhteisöjä on muissakin maissa). Tämänkin keskusteluaiheen sanoma on kyllä se että vähemmistö paheksuu ja loput jotakin muuta ja siltä väliltä. Monen mielipiteeseen vaikuttaa myös muukin asia kuin kristillinen perusta. Sitten taas niitten kohdalla jotka puolustavat raamattukantaa on havaittavissa selkeää tulkinta eroa. Eli pääsemme lähinnä 0 pisteeseen pohtimaan. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10284 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
41558 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
947 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
629 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
561 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
640 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
125 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
97 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
84 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
798 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20790 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1139 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2754 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025