Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#22156 Re: Re: Re: Raamatun sanomasta ja sen ymmärtämisestä08.10.2013 15:10#22155: - Re: Re: Raamatun sanomasta ja sen ymmärtämisestä Jotain olet ymmärtänyt perustavanlaatuisesti pieleen. 1. Suomalainen kulttuuri on toki kasvanut luterilaisuuden varjossa, josta on kaikuina monet arvostukset, kuten ahkeruuden hyveen korostaminen. Tänä päivänä luterialisuuden perinnöllä sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä niiden ahtaiden Raamatun tulkintojen kanssa, joita uskikset täällä viljelevät. Eikä siitä voi mitenkään johtaa, että Raamatun jonkun tulkinnan pitäisi edes olla edelleen moraalis-eettisen toiminna johtolankana. Sen aseman on ottanut jo aikaa sitten humanistinen ihmiskäsitys ja siitä johdetut ihmisoikeuksien periaatteet. 2. Toinen osapuoli todella vääntää asioita oman Raamatuntulkintansa pohjalta. Toinen taas viittaa Raamattuun lähinnä osoittaakseen, kuinka pähkähulluja nuo tulkinnat ovat. Sen sijaan he eivät perusta tasa-arvoista avioliittoja puolustavia teesejään Raamattuun vaan noihin mainittuihin ihmisoikeusperusteisiin. Toki Jeesuksen humanismia muistuttavasta ajattelusta välillä muistutetaan, se kun tuppaa sieltä uskisten Raamatusta tyystin kadonneen.
|
Vastaukset
Vieras |
#22167 Re: Re: Re: Re: Raamatun sanomasta ja sen ymmärtämisestä2013-10-08 18:10:04#22156: - Re: Re: Re: Raamatun sanomasta ja sen ymmärtämisestä Reunasta: Se vähän riippuu siitä, että kuka on kirjoittajana ja minkälaisin perustein. Turhahan siitä on kiistellä, että kuka on ymmärtänyt perustavanlaatuisesti pieleen. Katsantokantoja on vähintään kaksi, kaikki erot huomioiden miljoonissa liikutaan. Toisaalta uskikselle Pyhän Hengen johdatus muuttaa tilannetta. Ei-uskovalle tilanne näyttäytyy tuolta, että puhutaan ahtaista Raamatun tulkinnoista. Tuosta 2. kohdasta huomaan hyvin selvästi, että suhde Kristukseen ja sen myötä myöskin Raamattuun on aivan olennainen asia. Ei ole niin kovin monimutkaista. Toinen henkilö uskoo Kristukseen ja arvostaa Raamattua kuten minäkin teen. Toinen henkilö on sellainen, jolle Raamattu ei ole avautunut ja sen seurauksena se tuntuu ihan käsittämättömältä (pähkähulluja tulkintoja). Ihanaa, että saan lukea Raamattuani ihan omalla äidinkielelläni. Ymmärrän hyvin senkin, että joidenkin mielestä Raamatun lauseet tuntuvat turhilta. Itselleni ne ovat rakentava perusta, jolta on hyvä ponnistaa. Haluan toivottaa Jumalan Siunausta Suomelle! Vaan ei jouda koneella istumaan, elämä odottaa. |
Vieras |
#22183 Re: Re: Re: Re: Raamatun sanomasta ja sen ymmärtämisestä2013-10-08 23:42:21#22156: - Re: Re: Re: Raamatun sanomasta ja sen ymmärtämisestä
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10265 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40944 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
914 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
620 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
558 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
637 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
120 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
94 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
83 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2078 Luotu: 22.03.2025