Ylläs ilman kaivoksia -Ei Kolarin Hannukaisen kaivoshankkeelle
Kommentoitu viesti
Vieras |
#26530.03.2014 01:08Puolustan kaivosta ja olen alan asiantuntija .... sanoo 263 . Kovin on kapea-alainen koulutus, mikäli on mahdotonta ymmärtää, miksi vaikutukset ulottuisivat kansallispuistoon. Puisto alkaa Yllästunturilta, joka on hädintuskin sen 8 km etäisyydellä kaivoksesta. Tuulet tulevat paljolti lännestä, jolloin kaikki mikä voi lähteä ilmassa liikkeelle, myös leviää, eikä vain sen 1 km suojavyöhykkeen alalle. Nykyisten myrskytuulien mukana vielä paremmin. Olihan siinä Hesarin artikkelissa hyvä esimerkki Talvivaaran oletetuista pölyjen leviämisistä ja todellisuudessa toteutuneista imuroinneista kilometrejä kauempana. Mikään ei siis takaa, ettei vastaavaa voisi tapahtua ... Rautuvaaran jälkeen jättämien ympäristöhaittojen osalta asia ei ole sekään mikään selviö. Vuosia on huhuttu, ettei ole niinkään puhdasta itse Rautuvaarassa. Mikäköhän on todellinen tilanne, kuka tutkisi? Ylläs-ilman kaivoksia facebook sivustolla pisti silmään Metsähallituksen varoitus: Lähteen vedenkäyttö voi aiheuttaa terveysriskin radonpitoisuuden vuoksi. Mistäköhän tuo kyltti löytyy? Se kuitenkin kertoo selvästi, että kaivoksen avaamisella voi olla vaaransa myös tässä suhteessa. |
Vastaukset
kalastaja |
#268 Re:2014-03-30 17:04:44Louhintapöly ei kulkeudu kilometrejä,ei kunnolla edes satoja metrejä. Teen joka kevät pölynsitoutustöitä maanteillä ja se ei todellakaan ole vaikeaa, eikä kallistakaan. Ja rauta raskaana pölisee heikommin kuin tiesepeli. Kun kaivos ja tehdas loppuivat niin koko ajan lähti Kolarin omaa nuorta, työikäistä porukkaa kohti etelää kun kouluista pääsivät ja lähtee vieläkin. Viime viikolla hyvästelin kaksi nuorta miestä jotka lähtivät Poriin ja Espooseen. "ei h*****ti" nuitten matkailun pätkätöitten varaan voi mitään rakentaa". Tarttee olla hyvä eläke etelästä tullessa ja vastustaa kaikkea teollista. Korjataan yksi valekin tuolta. Kaivosalue ei ole neliökilometrien laajuinen ja sen entisenä äkäslompololaisena tiedän satavarmasti. Kolarin väkiluku on alimmalla tasollaan. Niin alhaalla se ei ollut edes ennen kaivosta ja sementtitehdasta. Terveiset Niesajoen terveille ja hyville tammukoille. Kesällä nähjään, olhoon alamitta vaikka metri. |
jäähai |
#273 Re:2014-03-30 18:55:23Kyltti löytyy Pakasaivon läheltä ja sillä ei ole mitään tekoa Hannukaisen kaivossuunnitelmien kanssa. Katto sieltä vanhan leimauskämpän vierestä!! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51051 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
144 Luotu: 20.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
398 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1081 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
49 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11075 Luotu: 09.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
311 Luotu: 07.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
934 Luotu: 17.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
850 Luotu: 14.06.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
132 Luotu: 25.03.2025