EI Tom of Finland -postimerkkiä Suomeen!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#2059 Kannatta seurata agendan edistymistä05.06.2014 07:47Tässä luettavaa: http://www.yhteys.org/Yhteyskirje%20214.pdf ja pieni ote tiedotuksista tms; Kallion seurakunnan tiedotusryhmä aloitti toimintansa Kirjoitettu: 16.11.2013, 18:46:25 (Muokattu: 19.11.2013, 11:46:58) Minut nimettiin Kallion seurakunnan tiedotustyöryhmään, jonka ensimmäisessä istunnossa oli mukana jäseniä srk-neuvoston eri vaaliliitoista sekä tiedottamisen ammattilainen. Minulle lankesi aika luonnostaan ehdottaa keinoja ojentaa ystävän käsi niille tahoille, joita evankelisluterilainen kirkko on aikaisemmin sortanut ja houkutella heitä uudestaan kirkon piiriin. Annoin tiedotustyöryhmälle Setan ensimmäisen periaateohjelman, jota olin itse tekemässä vuosina 1974-76. Siinä dokumentissa Seta ilmoittaa, että se ei halua puuttua kirkon ja uskonnollisten liikkeiden teologisiin kannanottoihin, mutta vaatii uskonnollisin perustein harjoitetun syrjinnän lopettamista, tieteellisten tulosten väärentämisen lopettamista sekä eheytyksen nimellä tapahtuvan sielunhoitoväkivallan ehkäisemistä. Kerroin myös meneväni kuun lopussa HeSetan edariin kertomaan hyviä uutisia ja terveisiä Kallion seurakunnasta. Ilmoitin haluavani toimia sen puolesta, että kaikki osapuolet voisivat keskustella avoimesti erimielisyyksistä suhteessa naispappeuden, sekä seksuaalisen suuntauksen ja sukupuolen ilmaisun hyväksymiseen, tavoitteena yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys. Halutessaan califiksi califin paikalle, ihminen aina päätyy umpikujaan. |
Vastaukset
Vieras |
#2060 Re: Kannatta seurata agendan edistymistä2014-06-05 09:03:30#2059: - Kannatta seurata agendan edistymistä
Sinulla ovat menneet jotenkin kummasti Itella, Kallion seurakunta ja Seta sekaisin.
|
Valitse nimimerkki |
#2061 Re: Kannatta seurata agendan edistymistä2014-06-05 10:56:22#2059: - Kannatta seurata agendan edistymistä
On kyllä todella huonosti organisoitu tämä homojen salaliitto, kun kaikki tiedot ovat saatavilla jopa Internetissä.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43163 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10429 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
714 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1080 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
620 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
96 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
93 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
105 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
655 Luotu: 06.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
35 Luotu: 18.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
51 Luotu: 09.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1706 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025