Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Kommentoitu viesti
Isomummo |
#20 Onko ihan oikein?08.08.2015 13:05Minun on ihan pakko kirjoittaa tähän esimerkkinä vähän itsestäni. Olen suurperheen äiti ja 90-luvun lamassa menivät kaksi omakotitaloa ja elanto. Kahden asunnon loukku ja 18%:n korot edesauttoivat. Väsyneenä en tajunnut myöskään pankin vitkuttelua konkurssin hakemisessa. Nyt vihdoin pääsin ulosottomiehistä eroon 20-vuoden jälkeen. Allekirjoitin markkaikaisen velkakirjan minkä piti olla vain väliaikainen ja lopulta velan poistuttua olinkin velkaa 500.000 euroa pari omakotitaloa ja firma. Kaikki meni siinä rytäkässä. Nyt olen vapautunut velasta ja elämä näytti alkavan olla siedettävää. Koska en ole ollut työelämässä, vaan synnyttänyt, imettänyt ja hoitanut lapseni itse niin eläke ( 8000 euroa/ v.) ei todellakaan ole päätä huimaava. Olin työelämässä ennen lapsia oikeestaan kolmannen lapsen syntymään asti. Lopussa myös jonkin aikaa. Tosin siitä ajasta ei paljon eläkettä herunut. Eläkekertymä alkoi vasta 25-vuotiaana ja loppuajasta taas alkoivat sairaudet ja pääsin sairaseläkkeelle. Ei ollut mitään, että olen synnyttänyt 8 lasta ja heidän jäkeensä on tullut lastenlapsia nyt 17 ja ensivuonna syntyy 18:sta. Onneksi on asumistuki. Sairaudet myös tulevat näin vanhempana viimeistään. Syön lääkkeitä enemmän, kuin laki sallii. On ollut syöpää, sydänvikaa ja keuhkoahtaumaa. Kaikki varmaan johtunee tuosta viimeksi todetusta Kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Minulla on todellakin kaikki 23 oiretta ihan lääkärin toteamina. Tosin (Kilpirauhassairaudesta) ei minulla ollut kerrottu mitään. Nyt sainkin lukea iltalehden sivuilta ko. sairaudesta ja ynnäämällä oireet otin yhteyttä lääkäriin. Nyt olen syönyt tähän lääkettä ja paleleminen on onneksi loppunut. Osaan lääkkeitä (15 kpl pv.) saan Kela-korvausta, mutta toi kallein lääke ei kuulu siihen. Lääkärin mielestä ei kuulu ennen, kuin vähintään pitää raahata happipulloja mukana. Tosin jaksan kävellä 150 metriä muutaman kerran pysähtymisen avulla, mutta ahdistus on uskomattoman rankkaa. Kela korvaus on suunniteltu siten, että lääkkeet, sairaala- ja tk-maksut, ja ambulanssi- ja muut kyyditykset kuuluvat eri maksukattoihin. Ne yleensä jäävät hiukan alle. Viime vuonnakin lääkekatto oli 600 euroa ja mun ostokset olivat 595 euroa. Nyt olen kehäraakki ja lasten avulla selviän tässä elämässä ja mietinkin miten lapsettomat ihmiset tulevat toimeen vanhana. On paljon asioita mitä pitäs hoitaa, mutta muistin heikennyttyä ei vaan osaa. Minulla lapset hoitaa laskujenmaksut, koska minulta meni luottotiedot. 20-vuotta on pitkä aika siis ihan sama aika meni lasten kasvattamiseen. Mitään en enää osta jos ei ole rahaa ensin. Pärjään jotenkin nykyään rahallisesti, kun en käy missään ja ostan alennuksella ruokaa pakkaseen. Asun 65 m2 asunnossa, koska saan eläkeläisten asumistukea. Jos tämä tuki loppuu ja joudun muuttamaan yksiöön niin enhän voi viettää enää synttäreitä, kun minun perhe ei mahtuisi edes kääntymään silloin luonani ja minulla ei todellakaan ole varaa mihinkään vuokrattuun tilaan. Lopuksi ihmettelen vielä näitä päättäjiä. Molemmat pääjehut ovat uskovaisia ainakin omasta mielestään. Nyt ollaankin ajamassa lapsiperheet ja vanhukset, joille perheen perustaminen sodanjälkeen oli kunniakysymys jopa huutolaisajan tasolle. Miten pystyy elämään tälläisten päätösten jälkeen? Aika monen lapsiperheen varpaille tulee astuttua ja lapsissahan piti olla tämän maan tulevaisuus. Minusta ainakin ihanaa omistaa näin suuremmoinen katras. Ps. Vielä tuosta Yle-verosta. Sitähän ei pitänyt ottaa vähävaraisilta. Minulla otettiin kuitenkin 80 euroa ja loput palautettiin. No ne vei ulosottomies. Näitä tälläisia vedätyksiä sinne varmaan suunnitellaan lisääkin. Mielestäni ruoan Alvia alentamalla autettaisiin ainakin isoja perheitä. Isoja perheitä syntyy nykyään myös perheiden yhdistämisillä. No tässä tuli vähän asian vierestäkin asiaa. |
Vastaukset
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
2015-08-08 18:16:54- Poiston ajankohta: 08.08.2015
- Poistamisen syy:
Yksi monista |
#23 Re: Onko ihan oikein?2015-08-15 14:25:27#20: Isomummo - Onko ihan oikein? Uskovaiset ne pahimpia juuri ovat. Ilmeisesti ovat lukeneet kuin piru raamattua täysin väärinpäin.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50972 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
385 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
160 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1058 Luotu: 25.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
266 Luotu: 10.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
309 Luotu: 03.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
41 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
236 Luotu: 29.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
210 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
33 Luotu: 07.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
855 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11065 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
928 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
127 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022