Vaadimme Poriin toimivaa eläinlääkärin päivystyspalvelua.
Kommentoitu viesti
Vieras |
#11529.12.2015 21:18Onko kenelläkään käynyt mielessä, että silloin kun ette ole saaneet vastausta soittoonne, saattaisi syy olla siinä, että siellä saattaa olla joku hätäleikkaus kesken? onko juuri se teidän lemmikkinne henki tärkeämpi kuin esim. nartun ja pentujen jotka joudutaan ottamaan hätäsektiolla ulos? Pitäisikö leikkaus keskeyttää siksi aikaa että pystyisi vastaamaan puhelimeen kun jonkun koiralla on 2 cm haava jalassa josta tulee hieman verta? (Vastaavaa puhelua olen ollut vieressä kuulemassa, onneksi toki tässä vaiheessa narttuni ja sen pennut voivat hyvin) Eniten minua ehkä ihmetyttää, että miksi minun useat lemmikkini ovat saaneet asiallisen ja osaavan avun kyseisestä paikasta? En tiedä mitä tekisin mikäli kyseinen päivystys lopetettaisiin, kasvattajan näkökulmasta se tietäisi todella suuria menetyksiä ja tappioita. Nyt toivoisinkin jokaisen menevän itseensä ja miettivän. Ja näitä "kauhutarinoita" lukiessa kannattaa myös muistaa että asioilla on kaksi puolta, kannattaako vain kuunnella se yksi tarina jonka on kertonut hysteerisessä tilassa ollut omistaja? |
Vastaukset
Vieras |
#117 Re:2015-12-29 22:48:42joskus saattaa olla kyse siitäkin #115, mutta useimmiten jostain aivan muusta. Tiedän myös pari asiallista kohtelua ja hoitoa saanutta. toinen on tämän herran kaveri ja toisella on sitten "nimeä". Loput kuulemani onkin sitten ihan toista,nimenomaan tuota kauhua. Ei kukaan varmaan päivystyksen loppumista toivokkaan,vaan tilalle sellaisen päivystyksen missä on ammattitaitoa ja asiakaspalvelua. Ei eläimiä lopeteta yhden-piikin-taktiikalla!! Ja se ei ole edes ainoa horrori mitä siellä tapahtuu. Asioilla on yleensä kaksi puolta juu, mutta aika pienessä ajassa tullutyli 2000 nimea adressiin,niin eiköhän se jo puhu puolestaan.ei ihan kaikkia allekirjoituksia voi laittaa "hysteerisyyden" piikkiin... Hieno juttu, että olet saanut hyvää kohtelua ja ennenkaikkea että useat eläimesi ovat saaneet! Olet vähemmistön edustaja siinä asiassa kuitenkin, tosin onnekas sellainen. |
Myös hyvää palvelua saanut |
#135 Re:2015-12-30 14:03:13Täsmälleen samaa mieltä ja aina hyvää palvelua ja hoitoa saanut! |
Epu |
#192 Re:2016-01-13 21:40:16Ei ole meilläkään kasvattajan urani aikana yksikään koira kuollut tämän eläinlääkärin käsiin vaikka päivystyksessä ollaan oltu milloin mistäkin. Kaikkensa ovat tehneet ja vähän päällekin. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46419 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
870 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
798 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
678 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10909 Luotu: 09.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
273 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
272 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
308 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
224 Luotu: 29.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
191 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
183 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
161 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025