IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kommentoitu viesti
Vieras |
#707.07.2010 21:18VALTIO VASTUUSEEN Mitä jos järjestäisimme kaikilla turvetuotantoalu-een toreilla yhteisen nimien keräys-päivän, jolloin saamme asialle julkisuutta, jonka jälkeen voimme lähestyä kansanedustajia ja vaatia kansanäänestystä, sopivasti vaalien alla? Samalla voimme kysyä kunkin edustajan mielipidettä keräysjärjestön puitteissa. Valtio ajattelee, vain tuottavaa taloutta, sanokoot tutkimukset miten selvästi turpeen saastuttamisesta hyvänsä, niin valtiomme päättäjät jatkavat, kun vain talous pyörii. Pauli pajunen
|
Vastaukset
Vieras Vieras |
#10 Valtio vastuuseen2010-07-08 15:29:55Tori on hyvä paikka, sieltä yleensä löytyy myös paikkakunnan parhaita kalamiehiä ja -naisia, joita asia koskee. Ehkä niin saataisiin liikkeelle kunnan omat ihmisetkin, nythän valtaosa allekirjoittaneista on kesäasukkaita. Täytyy myös muistaa, ettei maaseudulla asuvilla vanhemmilla ihmisillä välttämättä ole tietokonetta joten heitä ei tälläinen info tavoita. Löytyykö vapaaehtoisia nimien kerääjiä?
|
Vieras Vieras |
#108 Re: Tietämättömyytesi ylittää kyllä kaikki järjenkäytön rajat2010-10-07 18:35:34#7: - Harvoin sitä saa lukea näin vähäjärkistä tekstiä, mikä perustuu vain täydelliseen tietämättömyyteen ja sairaaseen julkisuudenkipeyteen
|
mutarutakon uuno Vieras |
#226 Re: kaikki mukaan2010-12-11 17:44:32Tässä vesientuhoamisasiassa tuntuu vallitsevan jonkinmoinen "hajoita ja hallitse" -vaihe. Vapo ja metsäteollisuus mellastelevat ympäri Suomea miten tahtovat ja joka paikassa heitä vastassa on pieni paikallisasukkaiden ja mökkiläisten porukka, jolla ei ole mitään aseita näitä jättejä vastaan etenkin kun paikalliset ympäristöviranomaiset tuntuvat olevan jostain syystä aivan hampaattomia myöskin. - Lisää vaan addresseja, mutta olisko tässä nyt meillä vesikusetuksen uhreilla tilaus valtakunnalliselle järjestölle.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3418 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20405 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1266 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1693 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1456 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
379 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
280 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
515 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2486 Luotu: 15.07.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1004 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
648 Luotu: 13.03.2025