VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Kommentoitu viesti
seppo |
#137718.01.2012 08:36niinpä niin.siirtoistutuksia on tehty susien,ahmojen ja ilvesten osalta.löytyipähän eteläsuomesta nelisenkymmetä ilvesperhettä viimeisen laskun yhteydessä.kun nämä lisääntyvät,on toinen ongelma.mikä saakelin petoreservaatti suomesta pitää tehdä? joka tappoluvan ruikuttamisessa ei eu:lta lupia kannata anoa.turvat tukkoon ja miehet metsälle.. |
Vastaukset
Vieras |
#1379 Re: Vaikea todistaa2012-01-18 09:15:15Siirtojen/istutusten todistaminen on muodostunut hyvin vaikeaksi koska samat tahot, joita epäillään toimenpiteiden masiinoijiksi ovat myös antamassa viranomaislausunnon tutkinnassa. Yksi todettu ahma-siirto on olemassa, jossa osa virnaomaistahoista oletti ssihen olleen luvan. Tämä tapahtui 1990-luvun lopulla ilmeisesti Savukoskelta, mutta todistetusti Sysmään. Tästä seurauksena on Päijänteen itäpuolella todettu ahman jälkiä, joiden takajalan jäljen pituus on ollut 16 cm eli nuori yksilö, joten pari on saanut pentuja, mitkä on levittäytyneet useiden pitäjien alueelle. Vuosituhannen vaihteen tienoilla Lavialla iäkäs maanviiljelijä huomasi keväällä Hiacen menevän omistamansa metsätietä, mikä päättyi kääntöympyrään. Viljelijä lähti traktorilla peräään ja saapuessaan lenkkiin oltiin Hiacen takaovia jo sulkemassa siten, että viljelijä näki hetken auton sisältävän jonkinlaisia verkkoja tai häkkejä. Viljelijän kysyessä autossa tulleilta miehiltä (2) syytä liikkumiseen vastasivat he olevansa jo lähdössä. Auton kyljessä luki "Ähtärin eläinpuisto". Vuonna 2004 menin alkutalvesta Juvalla rautakauppaan ostamaan m-sahaan tarvikkeita. Koko kaupan väki asiakkaineen oli kovasti tuohuksissaan ja pulina oli kovaa jopa savolaisille. Syytä tiedustellessani sain tietää, että vähän aikaisemmin kaupassa oli käynyt mökkiläinen Etelä-Suomesta samoissa merkeissä ja oli laittamassa Juva-Rantasalmi -välilllä sijaisemaansa kesämökkkiä talvikuntoon. Hän oli lähtenyt käymäään aamupäivällä Juvalla ja tavannut matkalla katetun kuorma-auton (nk. nupin) peräovet avoinna ja ovista näki kuorman sisältävän eläinhäkkejä sekä häkeissä susia. Mökkiläinen jäi keskustelemaan kuljettajan kanssa saaden tietää kyseessä olevan yhdeksän suden siirto viranomaistahon (RKTL) toimesta. Paikkaan jätettiin kaksi sutta ja kuljettaja kertoi muistakkin istutuskunnista mm. Mäntyharju viimeisten mennessä Kuhmoisiin. Asia kuitattiin viranomaisten taholta mökkiläisen provona, mutta kuitenkin kahdet todetut sudenjäljet löytyivät lähtöpaikkana Mäntyharju ja siityivät Pertunmaan-Hartolan-Joutsan kautta Kangasniemelle. Miten tulivat Mäntyharjulle, kun lumessa ei ollut tulojälkiä, mutta menojäljet oli todettavissa näköhavaintoineen?
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3419 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20408 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1277 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1693 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1459 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
384 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
290 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
532 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1004 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
651 Luotu: 13.03.2025