VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Kommentoitu viesti
Pohjanmaa |
#2513 Olen mietiskellyt ajokoiraharrastuksen tulevaisuutta28.02.2012 22:49Ajokoiraharrastus ei voi nykyisellä susien lisääntymis vauhdilla jatkua kuten ei muukaan metsästyskoiraharrastus lukuunottamatta luolakoiratoimintaa. No, mitäpä tästä seuraa?? Kaksi vaihtoehtoa. Luovutaan ajokoirametsästyksestä. Tai siirrytään siihen samaan malliin kuin itäisessä naapurissa susiongelman takia. Olen vahvasti sitä mieltä, että vannoutuneet ajokoiramiehet siirtyvät Venäjän malliin. No, mitä se tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa vähintään 3-4 ajokoiran ajueita (monesti jopa 10 koiran laumueita). Koirat tekevät yhteistyötä ja yleensä sielä Venäjällä ajavat myös sutta vaikka aamusta on kettujahtiin lähdetty. No, susi on rauhoitettu, vaan koirathan eivät sitä tiedä. Yksi, kaksi tai kolmekaan sutta ei pärjää kymmenelle yhteistyötä tekevälle koiralle. Yhdelle sudelle riittää 2-3 kovaluontoista koiraa. Kun aletaan reviireistä taistelemaan metsässä, niin rohkenen sanoa, että jotain on vuosisatojen saatossa metsästyskoirien pidostakin opittu. Sitä vihreät haluavat, se tulee olemaan toinen vaihtoehto ajokoirametsästykselle. |
Vastaukset
12ca |
#2514 Re: Olen mietiskellyt ajokoiraharrastuksen tulevaisuutta2012-02-28 23:34:02Näinhän se tulee menemään,täältä päin venäläiset ovat jo kyselleet illiksen kasvattajilta pentuja,kouluttaakseen ja totuttaakseen sen sudenmetsästykseen.Ja irlannin susikoira kyllä pystyy laittamaan sudelle kampoihin,mielenkiintoista on seurata kuinka lauma illiksiä leikkii isolla peltoaukealla hippaa,joku lauman jäsenistä on hippa ja muut saartavat sen tavalla joka entisaikaan olisi ollut kunniaksi hyvinkoulutetulle ratsuväellekin,saman ne tekevät myös peitteisessä maastossa.Tämä toimintamalli on niille aivan luontainen,joten puheet siitä että susi vahvempana on oikeutettu tappamaan koirat reviiriltään voidaan kyllä tämän rodun kyseessä ollen unohtaa.
|
hohhoijakkaa |
#2516 Re: Olen mietiskellyt ajokoiraharrastuksen tulevaisuutta2012-02-29 01:06:50#2513: Pohjanmaa - Olen mietiskellyt ajokoiraharrastuksen tulevaisuutta Luulenpa vahvasti,että tällaiset uudet salametsästystavat eivät tule täällä suomessa onnistumaan. Itäisessä naapurissa en käytäntöä yhtään epäilekkään,siellä metsästys on monessa muussakin suhteessa epäeettistä,ainakin mitä olen kuullut omien metsästävien tuttavieni puhuvan. Suomessa tällainen ei menisi ikimaailmassa läpi. Olen edelleenkin sitä mieltä,ettei meidän olematon susikantamme ole todellakaan varteenotettava uhka metsästykselle. Mutta olen myös sitä mieltä, (itse palvelukoiria omistavana) ettei rahalla korvata hyvän koiran menetystä. Mielestäni liian vähän on keskusteltu metsästyskoirien suojaamisesta susialueilla.Miten niitä keinoja ja jo olemassa olevia tuotteita voisi kehittää sillä tavalla,että ne otettaisiin paremmin vastaan metsästäjien keskuudessa? |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45521 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1733 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
728 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
170 Luotu: 30.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
168 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20865 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
118 Luotu: 03.07.2025