Urheilu pois YLE puheesta
Kommentoitu viesti
Asia on parasta viihdettä |
#208 Re: Re:12.04.2012 23:44Olen harvinaisen samaa mieltä kaikesta #207: Radistin kanssa. Myös minä ihmettelin jo aikaisempinakin vuosina tätä "minuuttiuutiset"-kohkaamista. Nyttemmin tuosta uudistetusta ns. "YLE Puheesta" tosiaankin tulee ulos vain joitakin pelleuutisia. Minäkin olen ihmetellyt, kuinka alta lipan suomalaisia radionkuuntelijoita voidaan panna, kuinka hölmöinä heitä voidaan pitää. Lisäksi oudoksun tuota YLEn viihdekäsitystä. Minusta hyvin toimitettu ja asiapitoinen ohjelma voi olla juuri sitä kaikkein parasta viihdettä. Sen lisäksi, että hyvä ohjelma voi saada ihmiset oivaltamaan, ajattelemaan, ymmärtämään ympäröivää maailmaa, se ei täysin tärvää ihmisen aikaa tyhjän taustamelun kaltaisen höpötyksen muodossa. Eiköhän myös useimmat nuoret / nuoret aikuiset/ ruuhkavuotiset lue noita viihdemakasiinijuttuja naistenlehdistä, iltalehdistä ja netistä ihan riittämiin. Yleisiä perhehöpinöitä näkee paitsi vauvalehdissä, myös kuulee työpaikan kahvi- tai lounaskeskusteluissa tai vaikka ruuhkabussissa ja -junassa. En yhtään ymmärrä, että niitä pitäisi vartavasten alkaa kuuntelemaan myös radiosta. Varsinkaan jos radiosta ei enää tule mitään muuta kuin iltalehtien tasoista naistenlehtihöpinää ja urheilua. Kuka näistä asiaohjelmien lopettamisesta onkaan YLEllä vastuussa, hänellä / heillä on tullut tehdyksi mitä rankimmanpuoleinen virhearvio. Edelleenkin jaksan siis toivoa, että YLE radio 1:lle palautetaan vähintäänkin edes se viimevuotinen määrä asiaohjelmia. Lisäksi toivon, että YLE Puhe palautetaan samankaltaiseksi, kuin se oli ennen vuoden vaihdetta: YLE Puheelle hankitaan tai toimitetaan omana työnä hyvin toimitettuja ja pitkäkestoisia asiaohjelmia kaikilta eri aloilta. Ohjelmia tulisi lähettää uusintoina eri vuorokauden aikoihin, että mahdollisimman moni halukas pystyy kuuntelemaan hyvän asiaohjelman radiosta. Useimmat hyvät ohjelmat kestävät kuuntelun moneenkin kertaan, jotkut jopa vaativat sitä useaan kertaan kuuntelemista. Lisäksi toivon, että radio-ohjelmat toimitetaan huolellisesti ja julkaistaan niin, että niitä lukemalla voi helposti päättää jo etukäteen, mitä asiaa haluaa kulloinkin kuunnella. |
Vastaukset
? |
#209 Re: Re: Re:2012-04-14 12:11:16#208: Asia on parasta viihdettä - Re: Re: Kuuntelin paljon Puhetta, toimittajien tekemiä ohjelmia, ei juontovirtaa. Nyt radionkuuntelu on lähes loppunut. Luen sen sijaan kirjoja enemmän, kiitos virkeä kirjasto. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43098 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10423 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1073 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
707 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
615 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
94 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
86 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
654 Luotu: 06.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1704 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025