IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Kommentoitu viesti

Jari Haapanen

#1236 Turpeessa valtava energiapotentiaali

04.05.2012 11:02

Keskusteluissa tulee monesti esiin väärä kuvitelma, jonka mukaan turpeen tuottamisketju kokonaisuudessaan veisi valtavasti energiaa ja siten kokonaishyötysuhde jäisi huonoksi. Tuotantoketju on saatu todella tehokaaksi. Vain noin 2% energiasta kuluu tuotantoon ja kuljetuksiin. Jos huomioidaan lisäksi isojen turvelaitosten, joissa on yleisesti käytössä ns. yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotantoprosessi, korkea hyötysuhde, päästään todella hyvään kokonaistulokseen. Voimalaitosten hyötysuhdehan on parhaimmillaan noin 90 prosenttia.

Toisaalta keskusteluissa usein väheksytään turpeen pientä lämpöarvoa ja tehokkuutta. Esimerkkinä voisi mainita että öljyrekan kuormassa energiaksi muutettuna on noin 400 Mwh. Turverekassa puolestaan on noin 120 MWh. Näinollen tarvitaan vain hiukan yli 3 turvelastia yhtä öljyrekkaa kohden. Öljyä kuljetetaan eri tavoin tuhansia kilometrejä, kun taas turpeella yleisin kuljetusmatka jää reilusti alle sadan kilometrin. Öljyn (samoin kivihiilen) ostossa rahat valuu ulkomaille, turvetta käytettäessä rahat jää kotimaahan.

Kiitokset kokoomuslaiselle hyvistä kommenteista!

Vastaukset

Påskå juttu

#1237 Re: Turpeessa valtava energiapotentiaali

2012-05-04 14:26:59

#1236: Jari Haapanen - Turpeessa valtava energiapotentiaali 

" turvetta käytettäessä rahat jää kotimaahan"

...ja varsinkin "ylijäämä turpeet" ym. rojut paikallistasolla vesistöön. Pelkästään siksi, että ahneuksissaan rahaa ei käytetä tuotannossa haittojen minimoimiseen, oikeasti.