Ensiksi haluan välittää osannottoni Eijalle ja Janille heidän menetyksensä johdosta ja kiitän heitä, että jaksatte surunne keskellä ajaa tätä asiaa eteen päin. Toivon sydämeni pohjasta, että tämä adressi tuottaa tulosta jo ennen kuin varsinainen uusi sairaala valmistuu. Lisäkiitos myös Noora Rosbergille koskettavasta artikkelista.

Vietin itse tammikuussa esikoiseni kanssa 3 viikkoa K7:lla, olin osastolla keskimäärin aamu yhdeksästä ilta seitsemään joka päivä. Olen erittäin kiitollinen niistä jokaisesta hetkestä jotka sain olla poikani vierellä sairaalassa. En voisi kuvitella, että en olisi saanut mennä osastolle silloin kuin haluan.

Poikani huoneessa oli parhaimmillaan 6 potilasta, kun pidin poikaani kenguruhoidossa ja oli lääkärikierron aika, kuuntelin kuulokkeiden välityksellä radiota. Muutaman kerran minua pyydettiin poistumaan erinäisten toimenpiteiden ajaksi. Mutta sain esimerkiksi olla pitämässä omaa poikaani kädestä kun hänelle tehtiin ikäviä toimenpiteitä.

Olen ihan ymmälläni, että samassa sairaalassa on näinkin erilaiset käytännöt kahden eri osaston välillä. En voi millään käsittää, että isompien lapsen tehohoidossa ei vanhempi saisi olla läsnä.

Toivon kovasti että tämä adressi tuottaa tulosta.