IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kommentoitu viesti
ETTÄ JOTTA... |
#1766 "Helpoin tapa toimia Suomen lakien mukaan on tehdä ensin"06.11.2012 17:41Juuri näin toimii ainakin VAPO. Esimerkiksi Savitaipaleen Kiihansuo: -1999 aloitettiin turpeen noston valmistelu toimet (ojitus, kuivatus, pintamaiden louhinta ym.) -2002 aloitettiin turpeen nosto ja tuotanto toiminta -2004 helmikuussa VAPO sai alueelle toimintaluvan, eikä varmasti vähiten siksi, että toiminta oli jo pitkään ollut kovassa käynnissä Helppoa, eikä varsinkaan alkutoimet täten tarvinneet minkäänlaista "tehokasta" omavalvontaa! Lisäksi sen jälkeen oli vastaanottavan vesistön arvotkin ojan laskusuun läheisyydessä jo sellaisella jamalla, että hyvin saatiin pikku fiksauksella suolta tulemaan jo sitä "puhdistavaa" vettä mokomaan jorpakkoon. Näinhän se asia pitää Suomen lakia kunnioittaen tehdä? Ja tiukalla moraalilla sekä vastuulla! Voi kamala... Meniköhän mollaamiseksi? No, sitä löytyy ainakin aika rajuin sanakääntein tuolta toisinajattelijoiden mainostetulta adressi keskustelulta. Suorastaan uhkailuja. Itse olen sitten maalla syntynyt, valtaosin asunut ja nytkin asuva. En siis suoraan sanoen ole minkään sortin viherpiipertäjä kerrostalolähiöstä. Vaikkei siitä nyt kukaan edes "mollaisikaan". Äänestänyt joskus jopa kokoomuslaisiakin, joissa muuten on onneksi paljon täällä kommentoivan vastapainojakin ajatuksiltaan. Eli siis juuri sellaisia maalaisjärkisiä ja oikeasti eteenpäin ajattelevia! |
Vastaukset
Korpisoturi |
#1768 Re: "Helpoin tapa toimia Suomen lakien mukaan on tehdä ensin"2012-11-06 18:44:08#1766: ETTÄ JOTTA... - "Helpoin tapa toimia Suomen lakien mukaan on tehdä ensin" Kiihansuon toiminta on aloitettu täysin sen ajan lupamääräysten mukaisesti.Silloin turvetuotannon luvan antoi paikallinen ympäristökeskus ennakkoilmoitusmenettelyn mukaisesti.Siihenkin piti laatia suunnitelma toiminnasta vesiensuojeluineen, jonka viranomaiset tarkistivat ja hyväksyivät.Selvittäkää asiat ensin ennen kuin väitätte sen alkaneen ilman lupaa. Tuo louhinta on viherpiipertäjien käyttämä termi valituksien yhteydessä, se kertoo kirjoittajasta jotain?Louhintaa tehdään räjähteitä käyttäen, vai kuinka? |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50972 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
385 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
160 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1058 Luotu: 25.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
266 Luotu: 10.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
309 Luotu: 03.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
41 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
236 Luotu: 29.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
210 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
33 Luotu: 07.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
855 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11065 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
928 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
127 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022