Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Aikataulusta
En tiedä tapauksen yksityiskohtia, mutta tiedän, että irtisanomisen perusteeksi lopulta riittää melko pieni homma. Sanoo esimiehelle suorat sanat (asiallisestikin) ja suututtaa hänet, niin on "yhteistyökyvytön". Esimiehen peesaajia riittää aina, ja hehän todistavat, kuinka vaikea ihminen oli... Yksityisellä sektorilla asia menee niin, että jos joku käyttäytyy "epäsopivasti", mietitään, onko varaa irtisanoa. Juria ei olisi ollut. Julkisella sektorilla esimiehillä on liikaa valtaa, ja käsitys yhteisestä hyvästä hämärtyy siksi. Yksityisellä sektorilla irtisanotaan aina ensiksi se, joka on vastuussa, eli pomo.
Re: Re:
Niinpä. Mutta mitä jos jollakin muulla tai joillakin muilla on mennyt pieleen - jotka eivät ole lahjakkaita eivätkä tulisieluisia??? Kysymyksiä nousee esiin mielessäni koko ajan, kun asiaa pettyneenä ja surullisena pohdin: Onko Juri ollut mukana kaikissa asian tiimoilta järjestetyissä kokouksissa ja tullut kuulluksi? Onko häntä pienimmässäkään määrin uhkailtu? Miten ja kenen toimesta Vanhempien tuki ry:n varat on hankittu? Kuka päättää, mitä niillä ostetaan ja kenelle? Onko Juri ollut heidän kokouksissaan mukana? Mikä on Anne Tienhaaran tilanne tällä hetkellä? Paiskiiko hän tulisieluiseti töitä tänään? Onko Anne Tienhaaran ja Ritva Käräjämäen mielestä yhteistyön tekeminen Jurin kanssa ollut hankalaa? Jne., jne. Toivottavasti vastaukset tulevat aikanaan. Niiden on tultava. Kaikkien tekemä työ on arvokasta - vai onko?
Re:
Samaa toivon ja odotan minäkin,vaikka usko oikeudenmukaisuuteen ja inhimillisyyteen ei ole korkealla!
Re: Anne,Ritva ja Juri = Vaasan musiikkiluokat
#47: Harri Leppälä - Anne,Ritva ja Juri = Vaasan musiikkiluokat
Kiitos Harrri Leppälä! Tuon kaiken allekirjoitan minäkin omalla nimelläni!
Re: Re: Re:
#428: - Re:Re:Re:
Olen ollut mukana Muiikkiluokkien Tuki ry:ssä noin14 vuotta sitten 4 vuoden ajan,silloin hankimme rahaa esim.arpajaisilla,Kuorofestareilla olin monena vuotena talkoissa ,ruokailuissa monissa tehtävissä,järjestin esim,talkooporukan ruokailujen hoitamiseen kouluilla,koulu majoitus oli Tuki ry vastuulla siivous samoissa paikoissa,yövartiointi samoin,teimme lukemattomia työtunteja,ennen festareita,niiden aikana ja lopuksi vielä jälkisiivous,työssä mukana olivat lasten vanhemma ja myöskin lapset osallistuivat heille sopiviin töihin.Rahasummia en tiedä,mutta niillä järjestettiin esim, Kuoroleirejä,matkoja,soittimia ym Musiikkiluokkalaisille tärkeää,Johtokunta päätti yhteistoiminnassa opettajien kanssa asioista.Siihen aikaan Juri ja Ritva olivat aina mukana kaikessa,samoin voimiensa aikansa rajoissa muutkin Musiikin opettajat.
Tietääkseni Juri ja Ritva tekivät kaiken sen omalla ajallaan! Silloin oli niin,en tiedä nykyään,mutta aina on toimittu lasten hyväksi!
Re: Re: Re: Re:
#431: Mukana ollut - Re: Re: Re:
Upeata toimintaa silloin - onnekkaat lapset!!
Re: Re: Re: Re: Re:
Silloin oli myös tapana että jokainen luokka ala-asteella ollessaan oli mukana ainakin yhdellä äänitteellä!Ainakin osa äänitteiden kustannuksista tuli myös Tuki ry kautta,anottiin muistaakseni myös tukea esim.säätiöiltä.Oman lapseni luokka oli mukana Vaasan Kaupunginorkesterin kanssa tehdyllä Joulu cd:llä.Se oli suuri työ varsinkin Jurille,Ritvalle ja Annelle!
Re: Re: Re: Re: Re: Re:
#433: Silloin mukana ollut... - Re: Re: Re: Re: Re:
Kyllä, ja näiden levyjen myynneistä on suurin osa Tuki ry:n rahoista tullut!
Kiitos Juri, Anne ja Ritva!!!
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
#434: - Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Sanon edelleenkin että sellaista työtä mitä juuri nämä opettajat itseään säästämättä ovat tehneet,tulisi arvostaa aivan eri tavalla mitä nyt on saatu kuulla ja nähdä!!!
Tämä on anteeksiantamatonta ajattelemattomuutta ja suuri häpeä!!
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
#434: - Re: Re: Re: Re: Re: Re:
..ja ei kai rehtori ole missään muodossa sekaantunut rahojen jakoon?
Miten ihmeessä tämän häpeällisen asian ratkaisua vielä pitkitetään? Eikö Vaasassa osata enää hoitaa yhtään mitään? Koko ajan ilmenee lisää sössäämisiä niin monessa asiassa!
Sanovat Annenkin jaksamisen jo loppuneen..
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
#436: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Eihän se ihme ole jos Anne on väsynyt,hyvä yhteistyö Musiikin opettajien kesken on täysin Pilattu ahkeran pyyteettömän työn hedelmistä iloitseminen on tehty mahdottomaksi,kaksi opetuksen "kivijalkaa"Ritva ja Juri ovat pois viereltä,on ahdistavaa katsoa joka aamu pettyneiden lasten silmiin,kun ei mitenkään voi lohduttaa ei luvata että kaikki järjestyy!!Ei tarvitse olla kuin kansa ja ammattikoulun opinnot ja pitkä elämänkoulu ymmärtääkseen vielä jäljellä olevien Musiikinopettjien ahdistuksen!
Kysyn vain miten tällainen on mahdollista itseään sivistyneinä pitävien päättäjien taholta! Tämä kaikki olisi voitu välttää!!!!!!!!!
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
#436: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Ei ainakaan silloin kun olin mukana ollut mitään vaikeuksia siinä miten Tuki ry rahoja käytettiin,tottakai rehtori tiesi mistä Kuoroleirien ym rahat tulivat,eihän ne salaisuuksia olleet
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
#438: Mukana ollut, - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Ei siitä ole kyse, niin rehtorin pitääkin tietää - vain tietää. Ja alakoululle kaikki.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
#439: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Tästä olen samaa mieltä,varsinkin kun jo silloin oli niin että talkooporukka koostui lähes kokonaan alakoulun väestä!
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
#440: Mukana ollut - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Niinpä. Olen odottanut yläkoulun jatkavan Jurin luomaa linjaa. Onko se jatkanut? Ovatko alakoulun ja yläkoulun musiikinopettajat tehneet hedelmällistä yhteistyötä, joka olisi ollut Vaasalle kultaakin kalliimpaa? En usko, kun se ei missään näy.
Istuin eilen kirkossa Cantores Minores-kuoron konsertissa. Olin näkevinäni myös Jurin siellä. Mietiskelin, mitä hän mielessään ajattelee omista lapsistamme ja nuoristamme ja heidän musiikkipolustaan. Ottaa päähän tämä sivistyksen Takahikiä! Ehkä täytyy vain alistua sanomaan, kuten joku täällä ilmaisikin, että olivat nuo Juri, Anne ja Ritva helmiä sioille - ei lapsille vaan sivistymättömille aikuisille... Pieni toivonkipinä kuitenkin elää. Lautakunta miettii asiaa ja pistän toivoni heihin. "Urheilupuolue" voisi kerrankin asettua sivistyksen sanansaattajaksi, muuten pettävät aatteensa...
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
#441: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Yhteistyö ei ole onnistunut Alakoulun ponnisteluista huolimatta,minulla on se käsitys eikä liene aivan väärä,että yhteistyö yritykset alakoulun puolelta on usein haluttu ymmärtää yläkoulun työhön sekaantumisena(toivoisin olevani väärässä).
Joissaain tilanteissa ajattelin jo silloin ,että eivät ihmiset ymmärtäneet näiden opettajien arvoa lapsille ja Vaasalle,mutta tällaista en olisi osannut kuvitellakkaan mitä nyt on. Toivonkipinää elättelen minäkin josko vielä löytyisi järkeä ja inhimillisyyttä !!???
Ei ole eduksi
Re: Ei ole eduksi
Ei todellakaan ole eduksi,mutta mitä miettivät ne jotka voisivat tämän lopettaa !?
Re: Re: Ei ole eduksi
Niinpä. Eivät he ilmeisesti osaa tai ymmärrä edes miettiä - pallottelevat vain vastuuta. Mitähän he sanoisivat, jos heitä fiksummat lapset päättäisivät asiasta jaloillaan? Hiippailisivat varmaankin koulun käytävillä ihmettelemässä asiaa...
Re: Re: Re: Ei ole eduksi
#445: - Re: Re: Ei ole eduksi
Luulen että joutuvat ihmettelemään tätä kauan,tästä on kauaskantoisia seurauksia...Vaasan Musiikiluokille ja koko Vaasan musiikin opetukselle.Luottamus hyvään kouluun ja opetukseen on pilattu pitkäksi aikaa. Vaikka päteviä opettajia löytyisikin ,niin olisi ollut tärkeää että Juri ja Ritva olisivat voineet olla nyt Annen rinnalla ja kun olisi heidän aika lähteä eläkkeelle,se hiljainen"tieto ,olisi kauniisti voinut siirtyä jatkajille! Tietenkin jokainen tekee oman uransa,mutta entisestä pitäisi voida hyvällä mielellä ottaa mukaan kaikki tärkeä.Tässä on jotenkin pystytty sotkemaan kaikki!
Silti uskallan vieläkin toivoa hyvää lopputulosta koko ikävälle asialle ja Musiikinopettajien työn arvostuksen palauttamista!
He ovat vähintäinkin sen ansainneet!!!
seilaaja
Irtisanominen ei käsittääkseni johdu asiantuntijuudesta musiikissa? Älkää myöskään vetäkö muita opettajia nimellä mainiten tähän. Tosin se on sanottava, että heilläkin sitä asiantuntijuuutta löytyy.
Siis palatkaamme alkuun ja lukekaa perusteet irtisanomiselle.
Re: Re: Re: Re: Ei ole eduksi
#446: - Re: Re: Re: Ei ole eduksi
Viisaita kirjoitat! Näinhän sen pitäisi mennä.
Ja seilaaja hyvä, en kirjoittaisi mitään ellen asiaa tuntisi - myös papereiden osalta!
Jääkäämme odottamaan viisasta irtisanomisen purkua.
Re:
ei ole saanut potkuja. päätti viettää viimeisen vuotensa vanhanvaasan koulussa, kun sieltä tarjottiin paikkaa.
Re: Re:
Nin todellakin on,mutta täytyy olla vaikea tilanne kun päättää jättää rakastamansa työn viimeiseksi vuodeksi.....???
| This discussion has been closed. |
Re:
#425: -
Mutta näistä asioistahan irtisanomisessa ei ollutkaan kyse. Jotain on mennyt jossain muualla pieleen, olkoonkin kyseessä kuinka lahjakas ja tulisieluinen henkilö tahansa.