Pelastakaa Kulttuurien museo
Kulttuurien museon tehtävä Vieras |
/ #39 Re: Lakkauttaminen06.02.2011 23:02#38: Simo Hankaniemi - Lakkauttaminen Olen ihan samaa mieltä. Virallinen sanamuoto kuuluu kuitenkin olevan, ettei museota varsinaisesti lakkauteta - se saa jopa pitää oman nimensä - ja vain suljetaan Tennispalatsissa. Museo jatkaa toimintaansa jossakin muodossa (tilapäis- ja virtuaalinäyttelyin) Kansallismuseon suojissa. Tämähän ei lohduta, koska museo ei voi palata edes sellaisiin olosuhteisiin jotka sen toiminnoilla oli ennen Tennispalatsiin pääsyä. Korvaavia ja parempia tiloja Kulttuurien museolle pitäisi kiireen vilkkaa etsiä nyt! Ettei 2013 tarvitsisi muuttaa varastoon. Kysymyksessä on Museoviraston ja opetus- ja kulttuuriministeriön tekemä kapeakatseinen eurosentrinen poliittinen päätös, jolla osoitetaan, ettei yleinen kulttuuriopetus ole tässä maassa tarpeen. Päätös tullaan varmasti noteeraamaan samalla kun arvioidaan uutta Suomen brändiä. Suomi ei tällä teolla todista olevansa sivistysvaltio. Suomella ei ole oikeutta pitää varastoissa piilossa vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen kansainväliseen kulttuuriomaisuuteen kuuluvia aarteita. Jos niiden esilläpito maksaa, maksaa säilyttäminenkin eikä taatusti tuota mitään. Museota rankaistaan nyt siitä, ettei se ole saanut yleisön huomiota Tennispalatsissa. Joskus se johtuu siitäkin, että naapuri Taidemuseo Tennispalatsi jatkuvasti ikäänkuin syö Kulttuurien museon kupista tekemällä hilkkua vaille olevia etnografisia näyttelyitä. Myönnän, että jokainen huolehtikoon omasta edustaan, mutta kun museot sijoitettiin vierekkäin Tennispalatsiin, puhuttiin synergiaeduista ja siitä, kuinka museoiden ohjelma ja muu toiminta tukee toistaan. Tämä ei ole toteutunut, ehkä yhtä Intia-teemaa lukuun ottamatta. Silloin(kin) taidemuseo veti pitemmän korren, koska sen näyttely oli dynaaminen, vapaa, värikäs, hauska, Kulttuurien museon näyttely teemaltaan akateeminen ja esillepanoltaan kuiva. Kulttuurien museon on syytä repäistä nyt viimeisinä Tennispalatsin vuosinaan, ja panna esille ne kokoelmansa, joita ihmiset haluavat nähdä.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1751 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
556 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025